Huipputatamit kutsuvat

Markus Redsven tähtää judon kansainväliselle huipulle

Ari Hänninen on keskeisessä vastuussa Markus Redsvenin valmennuksesta. Antero Heikkinen

Antero Heikkinen

Markus Redsven, 17, on Mikkelin Judo ry:n lupaavin ja menestynein urheilija tällä hetkellä.

U18- ja U21-sarjojen SM-kisoissa hän on saavuttanut jo kolme kultaa ja yhden hopean.

Seuraavat kilpailulliset taivoitteet ovat ensi vuoden maaliskuun U21-sarjan SM-kisat ja näyttöjen antaminen vuoden 2022 EM-kisoihin.

Redsven on Judoliiton U18-poikien edustusmaajoukkueen kapteeni.

Hänen omissa lähiajan tavoitteissaan on myös mustan vyön arvon saavuttaminen, johon vaaditaan kansainvälistä menestystä. Kovimmat vastustajat kansainvälisillä tatameilla tulevat Venäjältä, Saksasta, Ranskasta ja Hollannista.

Redsvenin valmennuksesta vastaavat oman judoseuran päävalmentaja Ari Hänninen ja voimaharjoittelun osalta Vintte Viitanen. Eri leireillä maajoukkuevalmentajat vastaavat myös valmennuksesta.

Sparraajia

Urheiluakatemian tunnit pari kertaa viikossa tarjoavat hyvän lisän puntti- ja kevyempään treeniin

Redsvenin mukaan valmennus on parasta mahdollista. Harjoitusmiljöö Kamppailuareena on suorastaan erinomainen.

–Harjoittelen kuusi kertaa viikossa. Harjoitteissa on mukana myös muita kamppailulajeja,kuten

brasilialaista jujutsua, jossa saavutin muutama viikko sitten nuorten Suomen mestaruuden.

Kansainväliselle huipulle tähyävän Redsvenin keskeisin huolenaihe on laadukkaiden harjoituskumppanien ja vastustajien puute omassa seurassa ja seutukunnalla.

Sparraajia

Markus Redsven (oik.) ja valmentajansa Ari Hänninen kaipailevat harjoitusvastustajia kotitatamille. Antero Heikkinen

Hän opiskelee toisella luokalla Mikkelin lukiossa ja aikoo suorittaa lukio-opinnot päätökseen kotikaupungissa. Mieliaineet ovat matematiikka ja fysiikka.

–Lukion jälkeen aion suorittaa varusmiespalveluksen ja toivottavasti urheilujoukoissa.

Päävalmentaja Hänninen korostaa Redsvenin erinomaisia edellytyksiä ja tahtotilaa.

–Hän on kookkaaksi judokaksi hyvin ketterä ja nopea ja halu kehittyä ja menestyä on huippuluokkaa. Harjoitteluun ei tarvitsee kannustaa, pikemmin toppuutella, Hänninen korostaa.

Sparraajia

Kansallisesti mainion judotaustan omalla kilpailu-urallaan aikanaan saavuttanut Hänninen arvioi Redsveniä poikkeuksellisen lahjakkaaksi.

Redsven hakeutui judosalille ensi kertaa 5-vuotiaana, kun vahhemmat halusivat pojan harrastavan jotain urheilulajia.

–Kokeilin uintiakin. En kilpaillut, eikä se ollut minun lajini, hän muistelee.

Mikkelin Judo ry täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Luvassa on ainakin juhlaleiri.

Mikkelin Judossa on tällä hetkellä 14 kilpailevaa judokaa, jotka tänä vuonna ovat saavuttaneet kuusi SM-mitalia.

Ari Hännisen mukaan tavoitteena on ensi vuonna mitalimäärän tuplaaminen.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka