Leila Hotti loistaa Exän uus ja vanha -näytelmässä
Leila Hotti, 68, omaa neljän vuosikymmenen kokemukset harrastajateattereiden näyttämöiltä.
Tänä syksynä hän on saanut uuden kokemuksen ammattilaisten joukossa.
Mikkelin teatteri haki viime syksynä sanomalehdessä julkaistulla ilmoituksella avustajaa ja iltanäyttelijää Exän uus ja vanha -näytelmään. Hotin ystäväpiiri vinkkasi ja kannusti tarttumaan mahdollisuuteen. Hän haketui ja pääsi koe-esiintymiseen.
Näytelmän käsikirjoittaja ja vieraileva ohjaajaja Minna Koskela valitsi Hotin Marjaanan rooliin.
–Pidän roolista, joka ilmentää paljon minua itseäni. Kummatkin ovat innostuvaa tyyppiä, Hotti muotoilee.
Hän myöntää, että ensikohtaaminen jännitti aikalailla.
Jännitys
–En ennestään tuntenut ketään teatterin ammattinäyttelijöistä. Heillä on oma yhteisönsä ja toimintatapansa. Sain kuitenkin sydämellisen vastaanoton koko tiimiltä.
Huhtikuussa aloitettiin kolmen viikon harjoittelujaksolla. Kesän aikana Hotti kertoo käyneensä tekstiä läpi viikoittain.
–Syyskuussa kun aloitettiin näytelmän hiominen kohti lokakuun alun ensi-iltaa, olin jo valmiimpi teatterin nopearytmiseen menoon.
Hän myöntää, että edelleen jännittää ennen jokaista esitystä.
–Mutta se osa teatterin maailmaa.
Jännitys
Leila Hotin näyttelemisen kokemukset elämän mittaisella aikajanalla käynnistyivät 30-vuotiaana, kun hän näytteli Bertolt Brechtin Setsuanin Hyvä ihminen -nätelmässä, jonka ohjasi Raimo Manninen.
Tällä näytelmällä osallistuttiin Työväen näyttämöpäiville 1984 Mikkelin teatterin näyttämöllä.
Hotti on näytellyt myös Remppa- ja Tyhjätaskutattereissa, kansaisopiston näytelmäpiireissä.
Teatteri Tuikku on nykyään Hotin teatteriharrastuksen keskiössä. Tuikku täyttää ensi vuonna 20 vuotta ja valmistautuu parhaillaan tammikuun Vapaa-ajattelijan ensi-iltaan, jossa Hotilla on Neiti D ” Holbach paroonin tyttären rooli. Ilona Kolberg ohjaa juhlaesityksen.
Hirvensalmelaiset juuret omaava Hotti työskenteli keskeiset työelämän vuotensa K-ryhmän palveluksessa. Teatterin lisäksi hän harrastaa lenkkeilyä ja marjastusta.
Jännitys
Exän uus ja vanha -komediassa Jari ja Terhi ovat ex-pariskunta, joiden avioliiton auvoisesta satamasta on lähdetty purjehtimaan eri suuntiin.
Näytelmässä pohditaan ja käydään läpi hauskimmat kauhuskenaariot siitä, kuinka uusi naisystävä luikertelee yhteisten lasten elämään salakavalasti. Näytelmä tarjoaa yllätyksiä nauruhermoja kutkuttavia käänteitä.
Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjaa teatterialan monitaituri Minna Koskela. Exän uus ja vanha -näytelmässä esiintyvät Mikkelin Teatterin näyttelijät Tuuli Anikari, Marjaana Manninen, Riina Uimonen, Risto Kopperi ja Leila Hotti.