Harjulan tila palkittiin

Juvalainen Jouni Pesonen on vuoden kalkkunatuottaja

Juvalainen Jouni Pesonen on valittu vuoden kalkkunatuottajaksi.

Tapio Honkamaa

Juvalaisen Harjulan tilan isäntä Jouni Pesonen on palkittu vuoden kalkkunatuottajana. Hän jakaa kunnian kokemäkeläisen Hyytin tilan kanssa.

Pesonen alkoi isännöidä kotitilaansa Maivalssa vuonna 1994. Tilalla asuu isännän lisäksi puoliso Mari sekä perheen kolme poikaa.

Pesosen vanhemmilla oli lypsykarjatila, mutta uusi isäntä suuntasi siipikarjaan, kun Järvi-Suomen portti 2000-luvun alussa aloitti kalkkunatuotannon.

Juvalla oli kymmenen kasvattajaa ja ympäristökunnissa toiset kymmenkunta. Harjulan kalkkunahalli otettiin käyttöön 2002, jolloin ensimmäisen kasvatuserän untuvikot tulivat taloon.

Vuonna 2007 Järvi-Suomen Portti lopetti kalkkunatuotannon, mikä lopetti kalkkunankasvatuksen myös Harjulassa. Pesosen yhteys linnunkasvatukseen kuitenkin säilyi, sillä tilalla kasvatettiin osavuotisesti munintakanaloihin kananuorikoita.

Kalkkunankasvatus alkoi Harjulassa uudelleen vuonna 2011, kun yhteistyö Länsi-Kalkkunan kanssa alkoi. Ympärivuotisesta kalkkunankasvatuksesta syntyi sopimus 2014.

Jokainen parvi on erilainen.

Sittemmin Pesonen on lisännyt kapasiteettia hankkimalla toisen kasvatushallin. Nykyään kalkkunoiden hoito on tilalla täysipäiväistä ja mielekästä työtä.

–Olen elämäni ollut tekemisissä eläinten kanssa ja uskon siitä olevan etua myös kalkkunankasvatuksessa. Valmiiksi tässä ei tule koskaan. Jokainen parvi on erilainen ja parven sisältäkin löytyy yksilöitä, sanoo Pesonen.

Marraskuun ensimmäisellä viikolla vietetään kalkkunaviikkoa. Vuoden kalkkunatuottaja valittiin tänä vuonna 12 kertaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka