Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Peräpään valvoja: Aromikasta juhlaa, Jukurit!

Tunnettu paikallisradiopersoona Mika Aro on palaamassa työtehtäviin Mikkeliin. Aron vastuulla on jatkossa Jukureitten markkinoinnin ja tapahtumien koordinointi.

Varkautelainen Aro on aiemmin toiminut paikallisradioitten ja Ylen toimittajana Etelä- ja Pohjois-Savossa.

Lisää rekrytointiuutisia. Matias Hilden on hakeutumassa Imatralle strategia- ja hallintojohtajaksi.

Hilden haki joitakin vuosia sitten Imatralle ykkösjohtajaksi, mutta ei tullut valituksi. Nyt hän on kolmen hakijan joukossa, joita Imatra tänään keskiviikkona haastattelee.

Hilden on toiminut muun muassa Puumalan kunnanjohtajana ja Ruokolahden vs. kunnanjohtajana sekä edellisellä vaalikaudella kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk) erityisavustajana.

Kauanko on kauan, siitä on erilaisia käsityksiä eri puolilla Suomea. Aloitetaan hitaasta Hämeestä. Tampereella kauhisteltiin viime viikolla pitkäksi venynyttä kaupunginvaltuuston kokousta.

Kokouksesta raportoinut Kuntalehti kertoi, että valtuutetuilla oli pitkä ilta Tampereella, missä iso osa valtuutetuista sai sekä määrällisen että laadullisen yliannostuksen.

”Mitä on kuunneltava ja mistä saa puhua?” ja ”Nyt on kyllä hilkulla, että poistun tästä kokouksesta”, oli kokousväki Kuntalehden mukaan tuuminut.

Osa Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenistä koki raskaiksi perussuomalaisten virittämät puheet maahanmuutosta ja sen oletetuista vaikutuksista.

Eniten äänessä oli kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Veikko Vallin (ps.), jonka puheita kuvattiin kokouksen aikana ahdistaviksi ja järkyttäviksi.

Tampereen valtuuston puheenjohtaja Ilmari Nurminen (sd.) oli rajannut yhden puheenvuoron keston kolmeen minuuttiin. Silti Vallin sai puhua 20 minuuttia.

Yhteensä pykälän käsittelyyn kului noin tunti, jonka aikana Nurminen muistutti omasta roolistaan.

– Puheenjohtajana velvollisuuteni on huolehtia, että kaikki valtuutetut voivat puhua. Heillä on lain takaama oikeus siihen.

Nurminen on tunnettu siitä, ettei hän tukalassakaan paikassa väisty pääministeri Sanna Marinin (sd) rinnalta eduskunnassa, somessa eikä varsinkaan yöelämässä.

Nuori puheenjohtaja ei siis ollut moksiskaan, vaikka boomerit jahkailivat kellon käydessä iltakymmentä. Iltahan oli vielä nuori.

Ehtipä valtuusto pitkien maahanmuuttopuheiden lisäksi käsitellä myös 14 valtuustoaloitetta. Joukossa oli aloitteita, joita sopisi hyvin tuoda myös Mikkeliin

Sellaisia voisivat olla vaikkapa valtuustoaloite feministisen kaupunkisuunnittelun periaatteiden käyttöönottamiseksi Tampereella ja valtuustoaloite rakentamisen byrokratian keventämiseksi edes Turun tasolle.

Kauanko on siis kauan? Tampereella se on viisi tuntia ja viisi minuuttia, minkä verran kohuttu kokous viime viikolla kesti.

Sukkelassa Savossa tuo olisi vasta alkulämmittelyä. Mikkelin viime valtuustokauden pisin istunto kesti 10 tuntia 38 minuuttia.

Hyvin näyttävät kokoukset maittavat Mikkelin päättäjille myös uudella kaudella. Kaupunginhallitus on kertaalleen istunut liki kahdeksan tuntisen istunnon.