Osuuspankki keskittää

Kaikki maaseutukonttorit suljetaan ensi maaliskuun lopussa

OP Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himanen ja pankinjohtaja Maija Skön korostavat, että konttoriverkoston tiivistäminen on tehty perusteellisen harkinnan pohjalta. Antero Heikkinen

Antero Heikkinen

Suur-Savon Osuuspankki sulkee konttorinsa Haukivuorella, Heinävedellä, Hirvensalmella, Juvalla, Mäntyharjulla, Puumalassa ja Sulkavalla maaliskuun lopussa.

Tarkoituksena on lisätä resursseja puhelin- ja verkkoneuvotteluihin. Päivittäispalvelutoimintonsa Osuuspankki keskittää Mikkelin, Pieksämäen ja Savonlinnan konttoreihin.

Kassapalvelut loppuvat suljettavissa konttoreissa tämän vuoden lopussa. Mikkelin, Pieksämäen ja Savonlinnan konttoreiden kassapalveluajat pysyvät ennallaan ilman ajanvarausta.

Konttoreiden info-pisteet lakkautetaan vuodenvaihteessa. Infossa hoidetut asiat siirtyvät puhelimitse tai ajanvarauksella hoidettavaksi.

–Asiakaskäyttäytyminen on muuttunut jo aikaa sitten merkittävästi. Valtaosin niin päivittäiset kuin muutkin pankkiasiat hoidetaan jo sähköisesti, toimitusjohtaja Jari Himanen kertoo.

Hän korostaa, että pankki on vastuussa koko asiakaskunnalleen siitä, että palvelut tuotetaan kysynnän mukaisesti. Päätös konttorien lakkauttamisesta on tehty perusteellisen harkinnan pohjalta.

Sähköiset

–Muutoksella pystymme vastaamaan lisääntyneeseen asiantuntijapalveluiden kysyntään. Muutoksen tavoitteena on nopeuttaa palvelua ja parantaa asiakaskokemusta.

Konttorien lakkauttaminen ei aiheuta irtisanomisia.

–Pankissamme on 155 asiantuntijaa tässä maakunnassa palvelemassa asiakkaita.

Pankinjohtaja Maija Skön lupaa, että asiakkaita autetaan löytämään sopiva ja turvallinen tapa hoitaa raha-asioita.

–Tarjoamme opastusta uusien palveluiden käyttöönottoon erityisesti konttoreissamme, joita muutos koskee.

Sähköiset

–Ensi vuoden alusta alkaen kaikki palvelut, kassapalveluja lukuun ottamatta, toimivat ajanvarauksella. Osuuspankki tarjoaa tammikuussa asiakkailleen suoran puhelinnumeron, joka helpottaa ajan varaamista ja lisää tavoitettavuutta.

Konttoreiden sulkeminen ei Skönin mukaan edellytä toimenpiteitä asiakkailta. Tili- ja lainanumerot säilyvät ennallaan. Jos muutos vaatii asiakkaalta toimenpiteitä, pankista ollaan asiakkaaseen yhteydessä.

Käteistä rahaa voi jatkossakin nostaa Otto- tai Nosto-automaateista ja OP:n korteilla myös K-ryhmän kaupoista, Tokmanneista, Neste-palveluasemien kassoilta ja R-kioskeista. OttoPlus.- ja TalletusOtto.-automaateilla voi myös tallettaa käteistä.

Sähköiset

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka