Kolumni: Kanttia kokeillaan

Tapio Honkamaa

Kesämökin siirtäminen kesästä talveen vaatii henkistä ja fyysistä kanttia. Nyt se on silti jälleen kerran tehty.

Viime kesän muistelu tuottaa hyvän tunnelman. Oli lämmintä. Aaro, 5, oppi melkein uimaan Pakosaaren rannassa.

Kävi paljon ystäviä, joiden kanssa nautiskeltiin rapuja ja muita herkkuja. Illat kesäkeittiön terassilla venyivät, mutta eivät liiaksi.

Mustikkaa tuli kohtalaisesti, puolukkaa paljon. Kantarellisato saaressa oli kyllä suorastaan surkea. Pitkä, kuiva jakso vei sienet.

Vaimolla on järjestelykykyä, minulla taas vielä jonkin verran raskaaseen työhön soveltuvia fyysisiä ominaisuuksia. Olemme hyvä työpari.

Vaimo oli sitä mieltä, että parasta on mennä kahden viikonvaihteen taktiikalla. Se osoittautui totta kai viisaaksi.

Edellisessä viikonvaihteessa raahasin melkoisen määrän painavia kukkaruukkuja tyhjennettäväksi sivummalle. Terassit tyhjensimme kalusteista.

Moottorisahakin soi vielä viimeiset sävelet. Peittelin myös vuosien varrella kertyneet oksat metsään.

Ajatuksena on polttaa niitä keväthangilla, mikä muuhun aikaan vuodesta on saaressa vaikeaa.

Viime sunnuntaina oli lopullinen totuus edessä. Kolea, kirkas päivä sopi hommaan erityisen hyvin.

Puulan pinta lainehti koleassa tuulessa. Sama tuiverrus antoi kyytiä keltaisille lehdillä maassa ja puissa.

Poissa olivat kaikki kesän äänet. Kuului vain variksen soinniton laulu.

Lähes viimeinen homma oli laskea koko kesän liehunut pieni Suomen lippu. Sitten ovet lukkoon puoleksi vuodeksi vappuun saakka.

Kesän vaihtuminen syksyksi on minulle isompi aikamerkki kuin muu vuodenaikojen vaihtelu. Varsinkin tänä vuonna se jää mieleen.

Ajan vääjäämätön kulku tuntui erityisen selvästi, sillä isä kuoli alkuvuodesta. Kesä oli ensimmäinen ilman häntä.

Toisaalta päättynyt kesä oli viimeinen, joka osuu työuralleni. Yli 40 vuoden urakka on lähes valmis.

Elämän isot tapahtumat eivät mene ohi jälkiä jättämättä. Kuka tietää, mitä eteen tulee. Vapulta olemme viisaampia.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka