Monen toimen mies

Janne Korhonen myy nettiyhteyksiä, johtaa luistelijoita ja laulaa kuorossa

Janne Korhosella on Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtajana näköalapaikka suomalaisen urheilun huipulle. Tapio Honkamaa

Tapio Honkamaa

Janne Korhosen elämän tärkeimmät asiat perheen lisäksi ovat työ, taitoluistelu ja kuorolaulu.

Aloitetaan työstä, joka Korhosen tapauksessa on MPY Telocomin kaupallisen johtajan tehtävä. Kuitu joka kotiin, kuuluu viesti lyhyesti.

Korhonen sanoo, että tulevaisuudessa muu kuin kuitu ei kunnolla riitä siirtämään tarvittavaa tietoa. Teknistyvät kodit tarvitsevat yhä enemmän internetin kautta käytettäviä palveluja.

Korhonen sanoo, että tekniikan parantuessa ikäihmiset voivat asua pidempään kotonaan. Siihen tarvitaan kuitenkin nopeita yhteyksiä.

–Jatkossa ei mokkulan teho riitä, sillä radioaallot ovat varsinkin loma-aikoina ruuhkaisia. Kuituverkon kapasiteetti sen sijaan on loputon.

Joka niemeen ja notkoon ei kuitua saa vedettyä, sen myyntitykkikin myöntää. Hän kehottaa silti jokaista kotitaloutta hakeutumaan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman nopean yhteyden piiriin.

Työ puheenjohtajana on ollut erittäin antoisaa.

–Kuitu pitää vetää vähintään jokaisen linkin juurelle. Kodeissa nopea yhteys pitää nähdä investointina tulevaisuuteen.

Korhonen palasi kesäkuussa töihin Mikkeliin, missä perheen koti on ollut kaikki nekin vuodet, jotka hän itse on ollut töissä muualla. Viimeksi työpaikka oli neljä vuotta Vantaalla, missä hän vastasi Signify Europen järjestelmäpalvelujen myynnistä julkiselle sektorille.

Etelä-Savossa hän on aiemmin työskennellyt Savcorin ja BLC:n johtotehtävissä.

–Kyllä on hienoa, että voi taas työskennellä kotikaupungissa, sanoo Rauhaniemessä vanhassa puutalossa asuva Korhonen.

Korhosen ura taitoluistelun parissa alkoi 2003, jolloin perheen vanhempi tytär Aurora aloitti harrastuksen. Nyt 22-vuotias nuori nainen opiskelee Joensuussa OKL:ssä, valmentaa taitoluistelijoita sekä harrastaa muodostelmaluistelua.

Tyttäristä nuorempi Ursula, 16, harrastaa hänkin taitoluistelua sekä toimii lajin ohjaajana. Myös Korhosen vaimo Leena Lahdenvesi-Korhonen on tuomarina mukana toiminnassa.

–Tämä on meille koko perheen harrastus, sanoo Korhonen, joka itse on kuulemma parempi kabineteissa kuin jäällä.

Korhonen toimi vuosia Mikkelin Luistelijoiden luottamustehtävissä, muun muassa puheenjohtajana. Viimeksi kuluneet seitsemän vuotta hän on ollut Suomen Taitoluisteluliiton hallituksessa. Puheenjohtajana hän aloitti tämän vuoden alussa.

Viime vuosien onnistuneet arvokisat takaavat, että Taitoluisteluliiton talous on hyvässä kunnossa. Urheilullista menestystä Korhonen haluaa edistää harjaamalla lahjakkuudet esiin ympäri maata.

–Haluamme kaikki lahjakkaat nuoret hyvän valmennuksen piiriin, jotta heillä on mahdollisuus päästä ehdottomalle huipulle. Tämä on kauteni iso tavoite, ja se on menossa hyvään suuntaan.

Puheenjohtajan nuijan varressa Korhonen sanoo viihtyneensä hyvin. Se on näköalapaikka suomalaisen urheiluelämän huipulle. Kaksivuotinen kausi päättyy vuoden päästä.

–Työ puheenjohtajana on ollut erittäin antoisaa. Haluan jatkaa myös seuraavat kaksi vuotta puheenjohtajana. Työ on vielä kesken.

Tärkeä varaventtiili kiireiselle miehelle on kuorolaulu, johon hän sai herätyksen jo koulupoikana Iisalmessa tunnetun kuoromiehen Jouko Löytynojan johdattamana.

Korhonen kuuluu Mikkelin Mieslaulajien lisäksi Svengareihin, jossa hän irrottelee seitsemän muun laulajan kanssa.

–Kolmas kokoonpanoni on Kilta-kvartetti, jossa laulan nuoruuden ystävieni kanssa. Muistiinpainuvin esiintyminen oli taitoluistelun MM-kisojen avajaisissa Helsingissä muutama vuosi sitten.

Kuka?

Janne Korhonen

Syntynyt Oulussa 1967

Koulukaupunki Iisalmi

Asuu Mikkelissä

Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja

MPY Telecomin kaupallinen johtaja

Työskennellyt aiemmin mm Savcorin ja BLC.n johtotehtävissä

Perhe: vaimo ja kaksi tytärtä

Harrastaa kuorolaulua

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka