Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pitäjänkirkolla soi rokki

Perinteikästä Rockmessua vietetään tänäkin vuonna Elisa Hillgenin valotaidetta ihaillen

Raskaalla kädellä sovitetut virret kajahtavat jälleen ilmoille Mikkelissä, kun tuomikirkkoseurakunnan Rockmessu järjestetään Pitäjänkirkossa huomenna torstaina.

Jo perinteeksi muodostunut tapahtuma on järjestyksessään 13.

Pitäjänkirkossa messu pidetään nyt ensimmäistä kertaa. Aikaisempina vuosina tapahtuma on järjestetty tuomiokirkossa ja viime vuonna poikkeuksellisesti ulkoilmatapahtumana tuomiokirkon puistossa.

–Täällä on hyvä akustiikka ja vielä enemmän tilaa liikkua, sanoo Suomen suurimpiin lukeutuvan puukirkon seinämiä katseellaan mittaileva pastori Mikko Miettinen. Hän toimii tuttuun tapaan Rockmessun puuhamiehenä ja solistina.

Kävijöille maksuton messu soitetaan kahdessa osassa, ensimmäinen soitto on kello 18 ja toinen 20. Molemmat soitot kestävät vajaan tunnin.

Tapahtuma on tälläkin kertaa rakennettu kasaan talkoovoimin messusta tuttujen musikanttien toimesta.

Tapahtuma on suunnattu koko kansalle.

–Kaikki meistä ovat hyvin sitoutuneita Rockmessun tekemiseen. Itselläkin tapahtumassa soittaminen on mennyt ihon alle, sanoo rumpali Timo Laatikainen, joka on soittanut Rockmessussa alusta saakka eli vuodesta 2009.

Laatikaisen ja Miettisen kanssa Rockmessussa soittavat kitarassa Jani Luoma ja Tuomas Jähi, bassossa Ville Kämäräinen sekä koskettimissa Juha Lindbohm. Lisäksi lavalla nähdään tänä vuonna myös laulajanäyttelijä Marjaana Manninen.

Rockmessu on ikään kuin rock-konsertin ja yhteislaulutapatuman yhdistelmä. Tapahtumassa on perinteisesti laulettu yhdessä tuttuja virsiä, jotka ovat saaneet rocksovituksen.

Tällä kertaa Rockmessussa voi aistia sävyjä eritoten 80-luvun musiikista.

–Tarkkakorvainen kyllä tunnistaa vivahteita muun muassa Iron Maidenista ja Deep Purplesta, Laatikainen vinkkaa.

Ehtoollista, esirukousta ja saarnanäytelmiä ei Rockmessussa tänä vuonna ole.

–Korona vaikuttaa vielä sen verran, että olemme päättäneet järjestää tapahtuman mahdollisimman yksinkertaisella sapluunalla, Miettinen sanoo.

Miettinen ja Laatikainen näkevät Rockmessun ennen kaikkea matalan kynnyksen tapahtumana, joka tuo kirkon lähemmäksi ihmisiä.

–Rockmessussa käy paljon sellaista väkeä, jotka eivät käy muissa seurakunnan tilaisuuksissa tai kirkossa. Tapahtuma onkin suunnattu koko kansalle karvoihin katsomatta ja aina vauvasta vaariin, Miettinen kertoo.

–Tämä on sellainen helposti lähestyttävä tapahtuma, jossa ei tarvitse pönöttää kuin kirkonpenkissä, pohtii Laatikainen.

Kävijöitä Rockmessussa onkin riittänyt hyvin, sillä parhaimpina vuosina tapahtumakävijöiden määrä on liikkunut lähellä tuhatta.

–Keskiarvo menneiden tapahtumien kävijämäärästä asettuu kuitenkin 400 ja 700 välille, Miettinen arvioi.

Oman säväyksen tapahtumaan tuo viime vuoden ulkoilmatapahtuman tapaan Elisa Hillgenin valotaide, jota pääsee ihailemaan tällä kertaa kirkon sisätiloissa tapahtuman aikana. Valotaidetta voi mennä katsomaan Pitäjänkirkkoon myös perjantaina kello 18–21 välisenä aikana. Meditatiivisesta taustamusiikista vastaa tuolloin DJ E-Ecclesiam.

–Valotaide sai viime vuonna älyttömän hyvää palautetta. Olen aivan varma, että tästä tulee tälläkin kertaa upea kokonaisuus, Miettinen vakuuttaa.

Mikkelin tuomikirkkoseurakunnan Rockmessu järjestetään Pitäjänkirkossa 14. lokakuuta kello 18 alkanen.

Elisa Hillgenin valotaidetta on kirkossa esillä tapahtuman ajan sekä perjantaina 15. lokakuuta kello 18–21 välisenä aikana.