Rakentaminen voimistuu

Mikkelin keskustan vahvistuminen on tärkeää koko Itä-Suomen kannalta

Maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs (vas.) ja asemakaavapäällikkö Kalle Räinä uskovat, että rakentaminen Mikkelissä sujuvoituu. Tapio Honkamaa

Tapio Honkamaa

Mikkelin rakentamisessa on päällä koheneva pöhinä. Tonttitarjonta kasvaa ja uusi maapoliittinen ohjelma tulee vauhdittamaan kehitystä.

Tänä syksynä valmistuva maapoliittinen ohjelma korvaa yli 10 vuotta vanhan edeltäjänsä. Paperissa päivitetään kaupungin maanhankinnan ja -luovutuksen päälinjat.

Kaupungin rooli maapolitiikassa on luoda edellytyksiä elinvoiman kehittämiseen. Esimerkiksi kaavoituksen tulee olla ripeää ja tehokasta.

Maapoliittista ohjelmaa valmistelava maakäyttöjohtaja Topiantti Äikäs näkee, että Mikkelin keskustalla on täysin keskeinen rooli Etelä-Savon maakunnan kehittämisessä. Sillä on tärkeä osa myös koko Itä-Suomen kehitykselle.

–Se mitä Mikkelin keskustassa tapahtuu, heijastuu laajasti koko itäisessä Suomessa. Itä-Suomessa ei ole monia kasvuun kykeneviä keskuksia, sanoo Äikäs.

Tavoitteena on, että kaupunkikeskustan asukaskirjo on jatkossakin monipuolinen. Äikäs sanoo, ettei Mikkelin ydinalueesta saa tulla eläkeläisten reservaatti. Tilaa on oltava niin lapsiperheille kuin opiskelijoillekin.

Kaavoituksen tulee olla ripeää ja tehokasta.

–Myös kaupan ja palvelujen kannalta on tärkeää, että on alueen asukaspohja on monipuolinen

Äikäs sanoo, että Mikkelin tulee tarjota rakennuspaikkoja, jotka vetävät asuntorakentajia myös kaupungin ulkopuolelta. Onnistumisena hän pitää Meijeripuistoa, jota rakentamista aloittelee kaakkoissuomalainen rakennusliike Efika Oy.

Efika on ostamassa Meijeripuiston neljä rakennustonttia ja yhden pysäköintitontin kaupungilta ja yksityiseltä maanomistajalta. Kaupat koskevat yhteensä runsasta 7500 kerrosneliön rakennusoikeutta.

–Meijeripuiston rakentaminen alkaa ensi vuonna, kun lopulliset kaupat on vielä solmittu.

Kerrostalohankkeita vireillä ympäri kaupunkia. Vuorikadulla Esen toimitalon entisellä paikalla on alkamassa Rakennusliike Olan työmaa. Jalon Rakentajilla on kerrostalotontti entisen vankilamyymälän kohdalla ja FH Rakentajilla Suomen Pankin talon piha-alueella.

Runeberginaukion heikkokuntoinen urheilutalo purettiin muutama vuosi sitten pois kerrostalorakentamisen tieltä. Hanke ei kuitenkaan edennyt, sillä rakentajien kiinnostus tonttia kohtaa oli laimeaa. Muun muassa parkkipaikkavelvoitetta pidettiin raskaana.

Äikään mukaan kaavoitukseen on nyt mahdollista ottaa laajempi näkökulma, jolloin pulmakohtia voidaan ratkaista useamman korttelin yhteistuumin.

–Laajemman kaavan voimin voitaisiin rakentaa useamman korttelin yhteinen pysäköintilaitos tai miettiä pysäköintiä muilla ratkaisuilla.

Liike- ja teollisuusrakentamista on vireillä Tuskussa, Visulahdessa ja Metsäsairilassa. Suurin ja kaunein työmaa on odottavissa Veturitallien vaiheilla, minne Osuuskauppa Suur-Savo virittelee uutta Prismaa. Jos hanke toteutuu, saanevat vauhtia niin keskustan kuin Satamalahden kehittäminen.

Veturitallien vastapäätä Viitostien toisella puolella sijaitsevaan Kenkäveron alueellekin on kaavailuja. Arvotontti vapautuu vedenpuhdistamolta lähiaikoina.

–Itse näkisin, että sinne sopisi laadukkaiden paikallisten pientuottajien myyntiä ja valmistusta. On tärkeää, että siltä on hyvät liikenneyhteydet keskustaan niin autoilla kuin kevyenliikenteen osalta.

Tulevat avainkohteet

Satamalahti:

Veturitallit, Dockside, Kenkäveronniemi

Etelä Savon ja Itä Suomen mittakaavassa

merkittävä hankekokonaisuus

Asuminen:

Pankalampi I & II

Annila eteläinen

Launialan pellot

Moision sairaalan alue

Teollisuus ja tuotantotontit:

Visulahti, Tusku, Metsä Sairila

Matkailu:

Ristiina, Anttola, Kenkäveronniemi

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka