Mikkelin Setlementin syyskausi käynnistyi uuden toiminnanjohtajan luotsaamana
Ikäihmisille tärkeän Mikkelin Setlementin syyskausi on käynnistynyt. Tarjolla on tuttuun tapaan liikuntaa, kieliryhmiä, musiikkia, luentoja, kulttuuria, yhteisiä retkiä ja muita harrastusmahdollisuuksia.
Uutuuden sävyjäkin mahtuu Setlementin syksyyn. Järjestö on saanut syyskyyn alussa uuden toiminnanjohtajan, pitkän kokemuksen järjestötyöstä omaavan Marju Kiisken.
Myös setlementtityö on Kiiskelle ennestään tuttua. Hän on työskennellyt Mikkelin Setlementti ry:n eri hankkeissa vuodesta 2012 saakka. Kiiski astui toiminnanjohtajan saappaisiin edeltäjänsä Elina Lehmusoksan jäädessä eläkkeelle.
–Uusi työni tuntuu siitä tutulta ja turvalliselta, että asiakkaat, järjestön toiminta ja henkilökunta ovat ennestään tuttuja. Toki vastuu lisääntyy, mutta uudet haasteet otan ilolla vastaan, Kiiski sanoo.
Ennaltaehkäisevää vanhustyötä tekevä Mikkelin Setlementti on toiminut Etelä-Savossa vuodesta 1999.
Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö pitää yllä neljää hyvinvointikohtaamispaikkaa, jotka sijaitsevat Mikkelissä Lönnrotinkadulla, Haukivuorella, Kangasnimellä ja Mäntyharjulla.
Täällä sateinen päivä kääntyy aurinkoiseksi.
–Meillä on kaikkiaan seitsemän työntekijää ja yksi juuri näillä näppäimillä aloittava. Työyhteisö on aivan ihana, Kiiski kehuu.

Setlementin ryhmissä ja tapahtumissa käydään vuosittain 10 000–19 000 kertaa. Toimintaa järjestetään joka arkipäivä useamman tunnin ajan.
–Täällä on todella monipuolista ohjelmaa, josta valtaosa on meidän asiakkaiden itse ideoimaa, sanoo Setlementissä jo toistakymmentä vuotta käynyt Leena Haapasaari.
Haapasaari toimii vapaaehtoisena ohjaajana Setlementin historiaryhmässä, joka paneutuu eritoten Mikkelin alueen menneisyyden vaiheisiin.
–Tästä ryhmästä on tullut valtavan suosittu. Muusta toiminnasta erityisesti käsityökahvila on ollut minulle mieleinen.
Haapasaari korostaa Setlementin toiminnan tärkeyttä ikäihmisille etenkin yksinäisyyden ennaltaehkäisyn kannalta.
Yhtä mieltä on Raija Keränen, joka on ehtinyt vuosien mittaan osallistua lukusiin Setlementin ryhmiin jumpasta teatteriin.
–Täällä tulee käytyä kolmesta neljään kertaa viikossa. Minulla kun ei ole omaisia ja asun yksin. Johan siinä nääntyisi ja nuutuisi, jos ei tulisi tehtyä ja lähdettyä.
Monelle ikäihmiselle Setlementin toiminta on henkireikä. Ryhmissä pääsee keskustelemaan, ystävystymään ja samalla harrastamaan itselle mieluisia asioita.
–Sateinenkin päivä kääntyy aurinkoiseksi, kun tulee tänne, maalailee Veikko Laukkanen. Hän lähti toimintaan mukaan kaksi vuotta sitten ystävänsä suosituksesta.
Laukkanen toimii vapaaehtoisena vertaisohjaajana miehille tarkoitetussa keskusteluryhmässä, jossa riittää jutunjuurta aina aamupuurosta sähköpotkulautoihin ja yhteiskunnallisiin asioihin.
–Sehän tässä hienoa onkin, että mukana on ihmisiä monista eri ammattitaustoista. Näiden seinien sisään mahtuu valtavasti elämänkokemusta ja tietoa. Niitä kokemuksia on rikkautta kuunnella.
Setlementti toimii kätevästi myös ikäihmisten tietopankkina. Saatavilla on tietoa laidasta laitaan.
Neuvoja ja tietoutta jaetaan muun muassa ikäihmisten terveyteen liittyvistä asioista sekä älylaitteiden käytöstä.
–Digiopastukselle on meillä myös ihan oma Tietokammari-niminen palvelu, mutta monesti pienet ongelmat selviävät jo ihan kysäisemällä, Kiiski sanoo.
Setlementti pyrkii tarjoamaan arkeen iloa myös heille, jotka eivät pääse osallistumaan ryhmätoimintaan esimerkiksi liikunnallisten rajoitteiden vuoksi. Yksi esimerkki tästä on kirjastorinki, jossa ringin työntekijä hoitaa asiakkaiden kirjojen lainauksen ja palautuksen toiveiden mukaisesti.
–Tämä on yksi Setlementin vanhimpia palveluita ja erittäin toimiva, Kiiski sanoo.
Mikkelin Setlementti ry on Suomen Setlementtiliiton jäsenyhdistys ja samalla osa kansainvälistä setlementtiliikettä. Toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.
Järjestö etsii parhaillaan uusia vapaaehtoisohjaajia jumppaan, kirjoittajapiiriin sekä teatteriryhmään.
Toimintaan voi tutustua vierailemalla Mikkelin Setlementissä osoitteessa Lönnrotinkatu 5 tai netissä osoitteessa www.mikkelinsetlementti.fi.