Haave näyttelijän urasta teatterissa toi Tuuli Anikarin Mikkeliin.
Lapsena Tuuli Anikari haaveili koirasta ja siitä, että hänestä tulee näyttelijä. Molemmat haaveet ovat toteutuneet.
–Minulla on ollut elämäni aikana monta koiraa, ja tälläkin hetkellä perheeseen kuuluu koira ja kolme kissaa, kertoo hienon roolin Naisvuoren kesäteatterin Sellaista elämä on -näytelmässä tehnyt Anikari, 47.
Anikari on viettänyt jo 14 vuotta Mikkelin teatterin näyttämöllä. Koulutukseltaan hän on teatteri-ilmaisun ohjaaja.
–Mikkelissä parasta on teatteri ja luonto. Tämä on sopivan kokoinen kaupunki, missä kaikki on lähellä ja on tilaa hengittää.
Ennen Mikkeliin tuloa Anikari on toiminut muun muassa nuorten taide- ja mediapajaohjaajana ja Improvisaatioteatteri Stella Polariksen tuotantoassistenttina.
Vuonna 2007 Anikari tuli vierailemaan Myrskyluodon Maija -näytelmään Mikkeliin. Hän on lapsesta asti haaveillut, että haluaa nimenomaan teatteriin kiinnitykselle.
Musiikki on minulle henkireikä.
–Päätin 2008, että jäänkin kiinnitykselle ja olen jäänyt sille tielle.
Mikkelissä Anikari oli käynyt vain kerran, ennen kun hänelle tarjoutui mahdollisuus työskennellä vakituisesti Mikkelin teatterissa.
–Kyllä tämä kaupunki on muuttunut positiivisesti 15 vuodessa. Vielä kun satama-aluetta saisi valjastettua lisää kaupunkilaisten käyttöön.
Mikkelin Teatterin arkeen on vaikuttanut vahvasti korona-aika, varsinkin silloin kun katsomon rajoitukset olivat 20 henkilöä ja loppujen lopuksi 6 henkilöä.
–Näyttelijä tekee työtä yleisölle ja me eletään siitä kontaktista yleisön kanssa, Anikari kertoo.
Korona-aika tuntui Anikarin mielestä siltä, kun olisi ollut koko ajan harjoituksissa. Kun yleisö puuttui, työ jäi vajaaksi. Hän toivoo, että tilanne ei olisi yhtä paha tulevana syksynä.
Teatterikesä puolestaan on ollut Anikarin mielestä hyvä, kun pääsi vihdoin esittämään yleisölle.
–Tämä on ollut ihana kesä ja se tuntui vähän samalta kuin ”ennen vanhaan”. Katsomossa ihmisistä on voinut havaita kulttuurinnälän vaikean vuoden jälkeen.
Näytelmän taustalla on valtava määrä ihmisiä, joihin esimerkiksi korona-aika on vaikuttanut. Teatterit ovat joutuneet sulkemaan ovensa tai rajoittamaan katsomoiden kapasiteettia.
–Näytelmän elinkaari on pitkä. Ensin on tuotannon suunnittelu, sitten toteutus ja lopuksi purku. Tähän kaikkeen voi mennä aikaa jopa kaksi vuotta.
Tulevana syksynä Anikari on muun muassa Exän uus ja vanha näytelmässä sekä Perinnönjakajat-näytelmässä, jota esitetään marraskuun loppupuolella. Molemmat ovat komedioita, joiden teemat pyörivät ihmissuheissa.
Tulevaisuuden haaveissa Anikarilla olisi tehdä mahdollisimman paljon musiikkiesityksiä. Musiikki on hänelle henkireikä.
–Laulu on minulle sellainen asia, mitä ilman en tule toimeen. Jotenkin sitä voi huonosti, jos ei pääse laulamaan.
Anikarin mukaan teatterissa käynti on lisääntynyt viime vuosina. Kanta-asiakaskuntakin löytyy, jotka käyvät uskollisesti vuodesta toiseen teatterissa. Tavanomainen teatterissa kävijä on Anikarin mukaan keski-ikäinen nainen.
–Oli mahtavaa nähdä jo ennen korona-aikaa, että myös nuoret ovat alkaneet käydä teatterissa.
Ohjelmiston valinta ja se mikä kiinnostaa nuoria, vaikuttaa nuorten teatterissa käymiseen.
–Kaikille pitäisi tarjota jotain, mutta kaikki eivät voi tykätä kaikesta.
Kuitenkin Anikari kannustaa ihmisiä menemään myös näytöksiin, jotka eivät välttämättä ensisilmäyksellä tunnu kiinnostavilta.
–Suosittelen pitämään mielen avoimena, istuutumaan katsomoon, antautumaan näytelmälle ja antaa itsensä vaikuttua.
Teatterissa käyminen on erilainen kokemus, kuin esimerkiksi elokuvan katsominen. Teatteriesityksessä on aina kyseessä livetilanne.
–Olemme harjoitelleet näytelmän, mutta kaikki on mahdollista eikä kommelluksiltakaan voi aina välttyä, tosin yleisö ei aina niitä edes huomaa.
Lavalla ollessa on tärkeää, että näyttelijä voi luottaa kanssanäyttelijäänsä. Silloin yllättävistäkin tilanteista selviää auttamalla toinen toista, yhteistyöllä.
Yleisöllä ja yleisön vuorovaikutuksella on valtava merkitys näyttelijälle.
–Jos yleisö on sellainen, että se reagoi tai esimerkiksi nauraa herkästi, niin me näyttelijät saamme siitä lisää energiaa. Voimme vain antaa mennä. Yhdessä ollaan läsnä ja luodaan se hetki, siinä on se teatterin taika.