Puistokonsertit ovat kuuluneet Mikkelin kesään jo yli neljänkymmenen vuoden ajan
Mikkelin kaupungin yleisten kulttuuripalveluiden puistokonsertit järjestetään tänä kesänä tiivistetyllä ohjelmistolla. Konsertit ajoittuvat elokuulle, sillä alkukesän ohjelmisto jouduttiin perumaan koronaan liittyvien rajoitusten vuoksi.
–Tänä kesänä konsertteja on kaikkiaan 12, kun taas normaalisti konserttien lukumäärä on kivunnut yli kahdenkymmenen, kertoo vs. kulttuuripäällikkö Sirpa Pyrhönen.
Kulttuuripalveluiden puistokonsertit ovat kuuluneet Mikkelin kulttuuritarjontaan jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Ensimmäiset konsertit järjestettiin vuonna 1974.
Eniten konsertteja järjestään Mikkelin keskustassa Kirkkopuistossa, mutta niitä on järjestetty mahdollisuuksien mukaan myös Anttolassa, Haukivuorella, Ristiinassa, Suomenniemellä sekä muun muassa Naisvuoren ylätasanteella.
–Konserttipaikoiksi on vakiintunut sellaisia kohteita, joissa ainakin esiintyjille on sateensuoja jo ihan äänentoistolaitteiden ja soittimen suojaamiseksi. Yleisöä pieni sade ei tunnu haittaavaan.
Vaikka konserttisarja on tänä vuonna typistetty yhteen kuukauteen, on konserttien musiikkitarjonta Pyrhösen mukaan aikaisempien vuosien tapaan monipuolinen. Luvassa on sekä perinteisempää kuoromusiikkia että letkeämpää menoa.
Konsertit tuovat piristystä arkeen.
Tänään keskiviikkona Raijan Aitan pihapuistossa Majavedellä konsertoi Anttolan viihdekuoro. Sekakuoro Crescendo puolestaan esiintyy huomenna torstaina Anttolan satamapuistossa. Ensi viikon tiistaina konserttivuorossa on Naisvuoren ylätasanteella esiintyvä Old Boys -yhtye. Torstaina 12. elokuuta Kirkkopuiston lavalla tähdittää ja tahdittaa Saimaa West Coast Swingers.
Muut puistokonserttien esiintyjät ovat Mikkelin Marjukat, Mikkelin kamarikuoro, Mikkelin kansantanssin ystävät, Mikkelin laulusiskot ja Mikkelin mieslaulajat.
Kaikki elokuun puistokonsertit alkavat kello 18, ja ne kestävät noin tunnin.
Pyrhönen on järjestämässä puistokonsertteja yhdeksättä kesää. Hän kertoo, että puistokonserteista saatu palaute on ollut erittäin myönteistä sekä esiintyjiltä että yleisöltä.
–Ilmaiset matalan kynnyksen puistokonsertit tarjoavat musiikillista piristystä keskellä arkea. Jotkut kiertävät kaikki kesän konsertit, toiset käyvät yhdessä tai kahdessa konsertissa.
Puistokonsertit tarjoavat esiintymismahdollisuuksia pääosin Mikkelin alueelta tuleville kuoroille, orkestereille ja esiintyjäryhmille.
Kulttuuripalveluilla on vuosittainen rajattu budjetti puistokonserttikokonaisuudelle, josta maksetaan pienet palkkiot esiintyjille, äänentoistopalvelut, tiedotus ja markkinointi sekä tarvittavat lupamaksut ja muut kulut.
–Esiintyjien tarvitsee siis vain tulla paikalle, Pyrhönen hymyilee.
Viime kesänä kulttuuripalvelut vuokrasivat yleisön toivomuksesta Kirkkopuistoon lisäpenkkejä puistokonserttien ajaksi. Koska kokeilu sai myönteistä palautetta, jatketaan sitä myös tänä kesänä.