Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Anttolan ilme kohenee

Visiot valmistuvat tämän vuoden aikana ja sitten alkaa toteutus

Uusi leikkikenttä, komeampaa valaistusta ja uusi satamarakennus. Kaikkea sitä ja paljon muuta on luvassa Anttolan uudistuvaan keskustaan lähivuosina.

Uudistumisen myötä Anttolasta tulee houkutteleva nykyisille ja tuleville asukkaille sekä matkailijoille, arvioivat Anttolan aluejohtokunnan puheenjohtaja Teresa Gestranius, projektipäällikkö Tarja Pönniö-Kanerva ja Mikkelin kaupunginarkkitehti Ilkka Tarkkanen.

–Uusi koulu on jo lisännyt Anttolan vetovoimaa. Tänne on muuttanut lapsiperheitä, sanoo Gestranius.

Lisää vetovoimaa syntyy, kun kaupunki saa valmiiksi yhdessä anttolalaisten kanssa vision kaavoituksen pohjaksi. Ideointi valmistuu vuodenvaihteen tiimoilla, ja sitten alkaa kaavoitus ja toteutus.

–Visioinnissa anttolalaiset saavat kertoa, miten he haluavat asuinympäristöään kehitettävän, sanoo Tarkkanen.

Samat kuviot on jo aiemmin käyty läpi Haukivuorella, missä asukkaiden ideat kerättiin kehittämisen pohjaksi. Anttolan jälkeen ensi vuonna on vuorossa Ristiina ja sitten Otava sekä Suomenniemi.

Uusi koulu on jo lisännyt Anttolan vetovoimaa.

–Myös Mikkelin maaseutualueiden kehittämiseksi tehdään aikanaan sama työ, Tarkkanen lupaa.

Anttolassa työ on jo pitkällä, ja ideoita on saatu koottua. Suunnittelun kohteena on 20–30 hehtaarin alue, joka ulottuu Vitjasenlahdelta Lotjasaareen.

Keskeinen alue on Satamapuisto, jota Tarkkanen pitää erityisen hienona.

–Täydennysrakentaminen tulee tehdä niin, että idyllinen alue säilyttää luonteensa.

Mukana on paljon sekä suuria että pieniä ideoita. Isommasta päästä on suunnitelmat kantatien 62:n ylittämisestä.

Satamaan on suunnitteille lisää venepaikkoja ja uudisrakennus, johon kootaan matkailijoiden ja veneilijöiden palvelut. Tarkkanen arvioi, että rakennus voisi toteutua kaupungin vetämänä ja yhteistyökumppaneiden avulla vuonna 2023.

–Pysäköintiä joudutaan miettimään nykyistä laajemmalla alueella, jos Satamapuistossa on jatkossa enemmän tapahtumia ja festareita.

Tarkkasen mukaan monet kehittämisajatukset liittyvät matkailuun. Hän sanoo, että nyt on aika tuoda esiin kaikki. Hyvä tilaisuus tarjoutuu 23. kesäkuuta klo 17 yleisötilaisuudessa, jonka paikka on vielä avoinna.

Gestranius iloitsee Anttolan näkymistä. Leikkipuisto saa uuden ilmeen, kun kaupunki kohentaa sitä syksyllä 70 000 euron remontilla. Taajaman ilmettä on jo kohennettu opasteita uusimalla ja tulossa on katuvalaistuksen ja viheralueiden uusimista.

–Anttolassa on jo tehty paljon ja lisää on tulossa. Kiitos kaupungin toimenhaltijoille, joiden kanssa yhteistyö sujuu todella hyvin, sanoo Gestranius.

Monet tapahtumat ja matkailuhankkeet virkistävät Anttolan kesää. Uudet bussi- ja venekuljetuksen yhdistävät HopOn HopOff -elämysreitit ja pyöräreitit ulottuvat Anttolaan.

Kesäkuussa GeoNaCu Saimaa -hanke avaa Luonnonkeskus Luonterin Anttolan Kone ja Urheilu -liikkeen yhteydessä.

–Tavoite on tehdä Anttolan Luonnonkeskuksesta ja Astuvansalmen kalliotaidekeskuksesta yhdessä Saimaa Geoparkin kanssa yksi Suomen vetovoimaisimmista luonto- ja kulttuurimatkailun kokonaisuuksista, sanoo Tarja Pönniö-Kanerva.