Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Reissumiehen opit

Jaakko Honkasen mieli palaa koronan jälkeen taas matkoille

Kokenut mikkeliläinen matkailuyrittäjä Jaakko Honkanen ehdottaa, että Mikkeli ryhtyy tietoisesti houkuttelemaan karavaanareita Viitostieltä kaupunkiin.

Honkanen huomauttaa, että Suomessa järjestäytyneitä karavaanareita on 68 000, siis perheineen 150 000

henkeä. Heistä suuri osa kulkee vuosittain Viitostietä Mikkelin ohi.

–Miten Mikkeli on hyödyntänyt tämän valtavan asiakasvirran? Minusta ei millään tavalla, Honkanen sanoo.

Honkasen mukaan Mikkelin keskusta on karavaanarille hankala paikka. Riittävän suuria pysäköintiruutuja ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Myöskään matkaparkkia pidempään viipymiseen ei kaupungista löydy.

–Karavaanarit ajavat nyt Mikkelistä ohi, mikä on suuri menetys ravintoloille, kivijalkakaupoille ja torille.

Virossa päähän tarttui muutakin kuin kieli.

Honkanen toivoo Mikkeliltä terästäytymistä sekä tiedottamisessa että matkailijoiden palveluiden järjestämisessä.

–Miten olisi maan kuuluisin tori, joka tarjoaa kuuden tunnin matkaparkin torilla, hän kysyy.

Pitkäkestoisempaa pysäköintiä varten Honkanen toivoo matkaparkkia keskustan liepeille. Hyvä paikka olisi hänen mukaansa satamassa tai Marskin aukiolla lähellä ammattiopistoa.

–Matkaparkin perustaminen olisi todella edullinen keino karavaanarin pysäyttämiseen.

Mikkelin kannattaisi Honkasen mukaan hankkia maine karavaanareitten kaupunkina, mikä toisi paljon potentiaalisia asiakkaita ostoksille, ravintoloihin ja nähtävyyksiä ihailemaan. Hän muistuttaa myös, että karavaaneitten määrä on jyrkässä kasvussa.

–Meidän hyvä sijainti. Etäisyys pääkaupunkiin ja muihin kasvukeskusiin on sellainen, että moni haluaisi täällä viipyä.

Honkanen tunteen matkailubisneksen vuosikymmenten ajalta. Kokemusta karttui paljon, kun hän piti vaimonsa kanssa Virossa leirintäaluetta 20 vuoden ajan

Honkanen toivoo, että Mikkelin kaupunki alkaa houkutella karavaanareista. Hän haluasi tehdä Mikkelistä karavaanareiden mekan.

–Mikkelillä on loistava sijainti rapiat 200 kilometriä Helsingistä. Kokemuksesta tiedän, että sellaisen matkan jälkeen alkaa jo tehdä mieli jotakin suuhunpantavaa.

Matkailukonkari pohtii, miksi Mikkeli ja Saimaa ovat markkinoissa niin paljon Lappia jäljessä.

–Saimaasta saataisiin aivan yhtä hyvä matkailukohde kuin napapiiristä. Nyt Saimaalla on päästy vähän parempaan suuntaan, mutta kyllä herätys on ollut myöhäinen.

Honkanen tosiaan tietää, mistä puhuu. Hän on perheineen harrastanut karavaarielämää 1980-luvulta. Hän oli mukana puuhaamassa Mikkeliin karavaanareitten yhdistystä ja Hirvensalmelle Etuniemen karavaanarialuetta.

Vuonna 1998 tie vei sitten Viroon, missä Honkanen piti Lea-vaimonsa kanssa 20 vuotta leirintäaluetta ja hostellia. Paikka oli Esnan kylä Keski-Virossa.

–Kokemus oli hieno. Runsaasti oli vieraita Suomesta ja Euroopasta. Ratsastus ja metsästys toivat meille paljon asiakkaita, muistelee Honkanen, joka on nyt taas asunut kolme vuotta Mikkelissä.

Yrittämiseen Virossa Honkanen oli tyytyväinen. Yrittäjän asema on etelänaapurissa hyvä.

–Byrokratia on vähäistä. Jos haluaa vaikka laajentaa rakennusta, on käsittely ripeää.

Honkasilla on Esnan paikka on edelleen omistuksessaan. Koronan vuoksi se on nyt suljettu, ja he myyvät sitä.

–Se menee varmasti kaupaksi, sillä paikka on erinomainen keskellä Viroa Tarton, Tallinnan, Pärnun ja Narvan teiden risteyksessä.

Virossa Honkasen päähän tarttui muutakin kuin kieli.

–Keikka oli opettavainen. Siellä näkee, miten vähään ihmiset ovat tyytyväisiä suomalaisiin verrattuna. Siitäkin voisimme oppia, miten auttavaisia virolaiset ovat toisiaan kohtaa, sanoo Honkanen, jolla on edelleen paljon ystäviä Virossa.

Korona jälkeen palaa Honkasen mieli taas matkoille. Parhaita seutuja ovat hänen mielestään Itävalta ja varsinkin Espanjan aurinkorannikko.

–Yhdessä vaimon kanssa kuljemme miellämme Euroopassa sitten, kun koronasta päästään eroon. Sitä odotellessa kierrämme kotimaata.