Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pizzatempaus oli menestys

Domin haastekampanjan loppusaldo oli 1268 vähävaraisille lahjoitettavaa pizzaa

Pizzeria Papa’s Domin maaliskuussa käynnistämä hyväntekeväisyyskampanja onnistui yli odotusten.

Kampanjassaan mikkeliläisyritys houkutteli ihmisiä lahjoittamaan pizzoja vähävaraisille.

Maaliskuun aikana kymmenen euron hintaisia lahjoituspizzoja ostettiin kaikkiaan 1268 kappaletta, kun alkuperäinen tavoite oli 500.

–Kun avasimme kampanjan, alkoi tulla heti tilauksia. Jotkut ostivat yhden pizzan, toiset kymmenen. Yrityksiltä tuli myös viidenkymmenen ja jopa sadan kappaleen tilauksia. Kampanjan kiinnostavuus yllätti meidät todella, sanoo Juha Parkkinen, yksi pizzerian kolmesta yrittäjästä.

Nyt tempaus on edennyt vaiheeseen, jossa lahjoituspizzoja jaetaan haastekampanjan kohderyhmille.

Pizzat toimittaa omien kanaviensa ja valintaperusteidensa kautta neljä mikkeliläisyhdistystä. Mukana ovat ViaDia Mikkeli ry, Mikkelin Hope ry, Viola ry ja Virike.

Asiakkaat ovat todella kiitollisia.

–Jakoa tehdään useammissa 100–150 kappaleen erissä, suurin osa näin keväällä ja loput syksyllä, Parkkinen kertoo.

Haastekampanjassa oli kyse samalla myös tulojen hankinnasta itselle.

–Kun ravintolasulut alkoivat, meillä loppui kassavirta. Kampanjan kautta saamamme taloudellinen hyöty on ollut merkittävä. Tässä voittavat kaikki, summaa Parkkinen.

Kampanjan ensimmäinen sadan pizzan erä jaettiin ViaDialla huhtikuun puolivälissä.

Viime viikon keskiviikkona vuorossa olivat Virike ry ja Mikkelin Hope.

Toukokuun 3. päivä pizzansyöntiin pääsee Viola ry:n asiakkaita.

–Aivan älyttömän hieno juttu. Emme voi muuta kuin olla iloisia omien asiakkaidemme puolesta. Tämä oli reilu kampanja, joka koski kaikkia perhemuotoa katsomatta. Kiitos kaikille, jotka ovat pizzoja ostaneet, kiittelevät Katriina Noponen ja Elisa Runonen Violalta.

Myös Mikkelin Hope ry:n Petra Turunen, ViaDian Erkki Soini ja Virikkeen Pekka Nyrhinen kiittävät vuolaasti kaikkia hyväntekeväisyyskampanjaan kortensa kantaneita.

–Asiakkaamme ovat todella kiitollisia. Yllätys oli heille enemmän kuin iloinen. Ensimmäinen saamamme pizzaerä lähti jakoon saman tien, kun saimme toimituksen Domilta, Soini sanoo.

Petra Turunen kertoo yllättyneensä iloisesti kampanjan suosiosta.

–Fiilikset tempauksesta ovat ihan uskomattoman hyvät. Oli ilo huomata, miten sankoin joukoin ihmiset lähtivät lahjoitukseen mukaan. Ihmiset välittävät toisistaan ja haluavat auttaa.

Pekka Nyrhinen painottaa eritysesti kampanjan mukanaan tuomaa välittämisen ilmapiiriä.

–On mahtavaa, että saamme olla mukana tällaisessa. Jotkut asiakkaistamme menivät ihan sanattomiksi kuulleessaan tempauksesta. He tunsivat, että heidät huomioidaan ja huomataan. Se on tärkeää.

Lahjoituspizzoja jaetaan kevään ja syksyn aikana tasapuolisesti kunkin mukana olevan yhdistyksen asiakkaille.

–Tempauksen pizzoja paistellaan vielä syyskuussakin, Juha Parkkinen sanoo.