Mikkelissä on hyvä olla

Kirkkoherra Arja Huuskonen on onnellinen uudesta virastaan tutussa seurakunnassa

Mikkelin uusi kirkkoherra Arja Huuskonen on paluumuuttaja. Hän iloitsee sitä, että Mikkelissä on paljon aktiivisia seurakuntalaisia. -Oli mukavaa ja ihana palata. Tommi Lempinen

Anni Suomela

Kevätaurinko maalailee valojuovia Arja Huuskosen työhuoneen seinille muistutellen lähestyvästä suvesta.

–Olen ehdottomasti kesäihmisiä. Aurinko piristää mieltä, sanoo Huuskonen ja istahtaa mukavasti toimistonsa sohvalle.

Tuleva kesä on Huuskoselle erityinen, sillä se on hänen ensimmäisensä Mikkelin tuomikirkkoseurakunnan kirkkoherrana.

–Kiireistä on ollut. Ensimmäinen viikko sujahti rauhallisesti uuteen totutellessa, mutta seuraavalla viikolla piti jo käydä kunnolla töihin, nauraa virassaan helmikuun 8. päivä aloittanut Huuskonen.

Huuskonen muutti puolisonsa kanssa Mikkeliin lopetettuaan Pihtiputaan ja Kinnulan seurakuntien kirkkoherran työt joulukuussa 2020. Koti sijaitsi kahdeksan vuoden ajan Pihtiputaalla.

–Sekä Pihtipudas että Kinnula ovat hyvin itsellisiä kuntia. Talkootyötä ja aktiivisia seurakuntalaisia oli hyvin, mutta niin on myös Mikkelissä. On hienoa, että täällä on paljon seurakuntalaisia, jotka ovat todella monessa mukana.

Pääsiäinen on tärkeää aikaa.

Mikkeli oli uudelle kirkkoherralle tuttu jo entuudestaan. Hän työskenteli tuomiokirkkoseurakunnassa seurakuntapastorina vuodesta 2005 vuoden 2007 loppuun.

–Oli mukavaa ja ihanaa palata Mikkeliin. Täällä on hyvä olla ja elää. Kotimme sijaitsee hienolla paikalla luonnon helmassa Susiniemessä. Siellä voi rauhoittua.

Huuskonen on hyvillään, että hänet on otettu Mikkelissä avosylin vastaan.

–Olen onnellinen uudesta virastani tutussa seurakunnassa, jossa on minulle jo entuudestaan tuttuja työntekijöitä. Vastaanotto on ollut hyvä myös alueseurakunnissa.

Mikkelin uusi kirkkoherra, tuomiorovasti Arja Huuskonen viihtyy Mikkelissä. Katse on jo tulevassa kesässä, jolloin hän pääsee mieliharrastustensa pariin kotonaan Susiniemessä. Tommi Lempinen

Huuskonen on Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan historian ensimmäinen naistuomiorovasti. Kaikkiaan Suomessa on neljä naista tuomiorovastina.

Aulikki Mäkinen valittiin Turun tuomiorovastiksi ihan hiljattain. Se, että naisia valitaan tuomiorovasteiksi, kertoo kirkon oikeasta suunnasta, Huuskonen sanoo.

Hän ei koe naiseuden tuovan paineita viranhoitoon.

–Ei naispappeus ole enää niin outo asia. Työni haasteet ovat aivan samat kuin miehilläkin.

Laihialta Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva Huuskonen aavisteli jo lapsena tulevaa virkaansa.

–Muistan sanoneeni jo lapsena, että haluan olla isona johtaja. En minä tiennyt, että minkä alan johtaja, mutta joku johtaja kuitenkin, hän sanoo hersyvän naurun saattelemana.

Kirkolliseksi johtajaksi Huuskonen ei päätynyt sattumalta. Hengellisyys on ollut hänen elämässään vahvasti läsnä lapsuudesta saakka.

–Uskonnolla oli minulle jo koulussa ihan oma merkityksensä. Meillä pidettiin kotona myös hengellisiä seuroja. Ne ovat jääneet virsineen vahvasti mieleeni – ja iltarukoukset, joita äiti opetti.

Huuskonen on nähnyt urallaan seurakuntatyön monet vaiheet. Hän aloitti diakonina vuonna 1996 Kiuruveden seurakunnassa.

Pian Huuskonen huomasi, että diakonityössä oli paljon samaa, mitä papit tekevät; oli hartauksia ja jumalanpalveluksissa avustamista.

–Se oli todella mielenkiintoista. Päädyin mieheni kannustamana opiskelemaan teologiaa Kuopion kesäyliopistoon. Siellä opettajat olivat kerta kaikkiaan osaavia. Opiskeluaika todella tempaisi minut mukaansa ja halusin kouluttautua lisää.

Teologian maisteriksi Huuskonen valmistui vuonna 2005.

Nyt hän kokee olevansa kirkkoherrana siinä virassa, joka oli tarkoitettu.

–Kun opiskelin teologiaa Itä-Suomen yliopistossa, tein gradun naiskirkkoherrojen johtajuudesta. Oikeastaan olen ollut hyvin määrätietoinen sen ajatuksen suhteen, että haluan kirkkoherraksi.

Mitkä ovat työsi parhaat puolet?

–Hengellinen työ on syy, jonka vuoksi tähän olen päätynyt. Virassani saan olla suoraan vaikuttamassa seurakunnan toimintaan. Lisäksi työ on ihmisläheistä, joka on minulle tärkeää.

Työnsä vastapainoksi Huuskonen rentoutuu luonnossa. Talvisajan mielipuuhaa on olla puolison apuna verkkokalastuksessa. Kesäisin parasta tekemistä ovat uiminen, puutarhanhoito ja mökkeily Pielavedellä.

Pääsiäistä hän viettää työn merkeissä.

–Odotan aina kovasti pääsiäistä, se on tärkeää aikaa. Tämä pääsiäinen on koronan takia toinen perättäinen erilainen, mutta työn merkeissä sitä vietetään tänäkin vuonna. Kotona siivotaan ja laitetaan koristetta.

Mikä on pääsiäisen sanoma?

–Vapaus iloon ja oloon.

–Aurinkoiset pääsiäisterveiset kaikille. Muistakaa, että pääsiäinen on ilon aikaa koronasta huolimatta, kirkkoherra toivottaa.

Kuka?

Arja Huuskonen

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, tuomirovasti helmikuusta 2021 alkaen

51-vuotias

Syntyisin Laihialta

Teologian maisteri, diakoni

Perheeseen kuuluu aviomies, kaksi aikuista lasta ja kaksi kissaa

Onnelliseksi tekee ihmissuhteet

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka