Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Peräpään valvoja: Nyt loppui se pankkisalin sottaaminen

Urheilun ystävien arvostama urheiluselostaja, toimittaja Raimo Häyrinen, 79, menehtyi viime viikolla pitkään sairastettuaan. Hän vietti vilkkaimmat poikavuotensa 1950-luvulla Etelä-Savossa.

Isänsä Ensio Häyrisen toimiessa Mikkelin kaupunginjohtajana virka-asunto ja perheen koti sijaitsi Urskissa, Nuijamiestenkatu 1:ssä.

Urheilu ja liikunta kiinnostivat jo varhain. Perimätiedon mukaan hän kulutti oppikoulun penkkiä Mikkelin Lyseossa ja Yhteiskoulussa sekä Porrassalmen Yhteislyseossa ja sittemmin Helsingin Munkkivuoren Yhteiskoulussa.

Peräpään valvojan pyynnöstä mikkeliläinen liikuntaneuvos Henttu Lipsanen muistelee kohtaamisiaan Häyrisen kanssa:

Barcelonan olympialaisissa 1992 Mikkelin Melojien Mikko Kolehmainen sai Suomen ainoan kultamitalin, jota juhlittiin Mikkelin torilla.

– Ennen torijuhlaa meillä oli silloisessa SVUL:n piirintoimistossa kahvitilaisuus, johon olin kutsunut Mikon ja Ollin lisäksi toisen suursavolaisen olympiavoittajan Kalevi Hämäläisen ja Raimo ”Höyry” Häyrisen. Tarinaa ja muisteltavaa riitti.

2000-luvulla Raimo oli juontamassa Mikkelissä Topi Rytkösen muistokilpailuja.

– ESLi:n toimisto oli silloin Nuijamiestenkatu 1:ssä. Vein Raimon muistelemaan lapsuudenaikoja silloiseen kotiinsa. Puhetta tuli kuten tavallisesti. Se oli mielenkiintoista kuultavaa, Henttu muistelee.

Sitten kulttuurikatsaus. Jorma Saahkon, 84, ja hänen lapsenlapsensa Lotta-Sofia Saahkon, 27, päivittäinen yhteislaulu on Ilta-Sanomien mukaan saanut Facebookissa valtaisan suosion.

Lotta-Sofia tuli koronaviruspandemiaa pakoon Lontoosta Suomeen ja on asettunut seitsemän vuotta sitten leskeksi jääneen Jorma-pappansa luokse Valkeakoskelle. Sitten syntyi yksi korona-ajan suosituimmista sosiaalisen median suomalaisilmiöistä.

Saahkot ovat jo usean päivän ajan ladanneet Facebookiin yhteislauluesityksiä vanhoista tutuista lauluista, ja suosio on suorastaan räjähtänyt. Lotan ja Papan koronalaulut -sivuston kautta suosituimpia lauluja on katsottu jo yli 20 000 kertaa –aina Brasiliaa ja Ugandaa myöten.

– Tämä on jotakin aivan uskomatonta! Kommentteja tulee niin paljon, ettei pysy perässä. Juuri joku lähetti kommentin, että tämä on paras asia, mitä koronasta on syntynyt, Lotta-Sofia äimistelee Ilta-Sanomissa.

Laulajakaksikolla on vankat yhteydet Mikkeliin. Lotan vanhemmat ovat Taina ja Timo Saahko, jonka isä puolestaan Jorma-pappa on.

Saahkot asuvat ja työskentelevät Mikkelissä. Timo on Mölnlycken toimitusjohtaja ja Taina maakuntaliiton viestintäpäällikkö.

Mikkelissäkin toimiva LUT-yliopisto on noussut Suomen parhaiden yliopistojen joukkoon. Viime aikojen rankkauksissa LUT on saavuttanut useita mitalisijoja.

Tuoreimpia menestyksiä ovat hopeasijat ulkopuolisen rahoituksen määrässä ja tutkimusintensiivisyydessä. Toisessa edellä oli vain Helsingin yliopisto ja toisessa Aalto-yliopisto.

Onnittelut LUT:n mikkeliläiselle rehtorille Juhis Saksalle. Hienoa työtä!

Mikkelissä tehtiin alkuviikosta ikävää pankkihistoriaa, kun Danske Bank vähin äänin korjasi kampeensa ja häipyi. Konttori suljettiin virallisesti jo 8. toukokuuta.

Dansken juuret ovat 1887 perustetussa Postinsäästöpankissa, josta tuli ensi Leonia ja sitten Sampo Pankki. Vuodesta 2006 alkaen on nimi ollut Danske Bank.