Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkelin oma puukkomestari

Puukkoseppämestari Mikko Inkeroisen pienessä verstaassa Mikkelin Tuskussa on ihan omanlaisensa tunnelma. Syyskuinen harmaa iltapäivä muuttuu vaivihkaa tunnelmalliseksi, kun mies nostaa ahjosta palan punaisenaan hehkuvaa hiiliterästä alasimelle ja alkaa takoa. Kolkutus päättyy, kun hehkuva teräs tummuu viininpunaiseksi. Inkeroinen työntää valmistuvan puukon takaisin ahjon kuumuuteen.

Verstaassa valmistuu puukkoja ja veitsiä, jotka vangitsevat katseen kauniilla muotokielellään ja tyylikkyydellään. Jokainen Inkeroisen työ on uniikki, kahta täysin samanlaista ei ole.

Inkeroinen valmistaa puukkonsa ja veitsensä alusta loppuun saakka itse, terän takomisesta tupin ompeluun. Kahvan hän valmistaa puumateriaalista, kuten visakoivusta.

–Mottoni on, että myös työkalun kuuluu olla kaunis, mies sanoo esitellessään työpöydälle aseteltuja valmiita luomuksia, joista jokainen on viimeistä yksityiskohtaa myöten harkittu muotovalio.

Yhden teräaseen valmistukseen kuluu aikaa keskimäärin kahdeksan tuntia.

–Se on oikeastaan minimi. Jos tekisi sarjatuotantoa, homma kävisi hieman nopeammin, mutta minä en välitä sarjojen tekemisestä.

Kun kiertelemme ympäri pajaa, mies puhuu karkaisusta, päästöstä, teräksen kovuusasteista, kahvan kallistuksista ja terän kulmista.

Kun toimittaja tuumaa homman kuulostavan vaikealta ja tarkkuutta vaativalta, Inkeroisen kasvoille värähtää hienoinen virne.

–Tämä onkin tarkkaa työtä. Ohjeita on helppo lukea kirjoista, mutta asioiden omaksuminen käytännössä on ihan toinen juttu.

Inkeroinen hallitsee paitsi metallin käsittelyn ja takomisen, myös puusepän ja suutarin osaamisen.

–Yksityiskohdat ovat tärkeitä. Koska teen teräaseita oikeasti käyttöä varten, hyvä käytettävyys on itsestäänselvyys, mutta myös monta muuta asiaa on otettava huomioon, jotta lopputulos on täydellinen.

Hän on valmistanut puukkoja ja veitsiä yli 20 vuotta. Ensimmäisen puukkonsa Inkeroinen teki vuonna 1997. Debyyttipuukko ei ollut tekijän itsensä mukaan lähelläkään täydellistä tai edes keskinkertaista, mutta jostakin on aina aloitettava.

–Siitä puukosta tuli sellainen, mikä sattui tulemaan. Oli välttämätöntä tehdä ensimmäinen puukko, mutta sitä en mieluusti esittele, mies naurahtaa.

Ensimmäinen puukko oli kuitenkin se, joka sysäsi Inkeroisen etenemään urallaan.

–Olen kyllä käyttänyt puukkoa ihan pienestä pitäen erilaisissa veistopuuhissa, mutta kipinä itse tekemiseen syttyi myöhemmin. Ensimmäisen puukon jälkeen innostuin kokeilemaan ja opettelemaan lisää.

Sittemmin Inkeroinen on hankkinut alalta koulutusta ja menestynyt myös kilpailuissa. Puukkokilpailuissa hänen työnsä ovat saavuttaneet useita SM-palkintosijoja, joista viisi kultaista.

–En ole enää vuoden 2014 jälkeen kisannut, koska tuntuu, että olen saanut siltä puolelta jo kaiken. Ei ole sellaista paloa kilpailutöiden valmistamiseen.

Yritys Puukkoseppä Mikko Inkeroinen on perustettu vuonna 2008. Puukkoseppämestariksi Inkeroinen valmistui vuonna 2018. Se on Suomessa harvinainen arvonimi.

–Suomessa on noin puolentoistakymmentä mestaritason puukkoseppää. Mikkelissä ei ole minun lisäkseni ketään toista, joka valmistaisi teräaseita pääammattinaan.

Kuten käsityöläisillä yleensäkin, myös Inkeroisella on aivan oma tyylinsä.

–Minun puukoissani tunnusomaista ovat hillityt ja selkeät linjat. Terät valmistan hiiliteräksestä, tupit naudan parkkinahasta.

Inkeroisen töiden hinnat lähtevät kolmestasadasta eurosta. Hän sanoo, että vaikka useamman sadan euron panostus voi kuulostaa paljolta, se ei pidemmässä kaavassa kuitenkaan ole sitä.

–Ensinnäkin nämä ovat käsitöitä alusta loppuun. Jokainen puukkoni ja veitseni on tehty kestämään laadukkaita materiaaleja hyödyntäen. En tingi materiaalien laadusta hiventäkään.

Vaikka päivät pajalla ovat ajoittain puuduttavia, ei mies tekisi mitään muuta.

–Olen minä joskus miettinyt, että mitä sitä tekisin, jos en tätä. Tässä saan tehdä työtä omilla käsilläni ja käyttää mielikuvitustani.

Työnsä vastapainoksi Inkeroinen lenkkeilee yhdessä puolisonsa kanssa, mökkeilee, pyöräilee, meloo ja retkeilee. Myös maanpuolustus on miehelle lähellä sydäntä.

–Maanpuolustusasiat

ovat minulle elämäntapa. Kannan oman korteni kekoon esimerkiksi toimimalla aktiivisena reserviläisenä.

Anni Suomela