Luvassa huikea hiihtoloma

Helmi Kuitunen
Oliver Toivonen

Uutisviikko ja lähestyvä loma innoitti meitä, Rantakylän yhtenäiskoulun 4B-luokkalaisia, kyselemään koulumme oppilailta ja henkilökunnalta hiihtolomasuunnitelmia.

Ykkösluokkalaisen Oliver Toivosen suunnitelmissa on viettää lomaa perheen kanssa. Hän aikoo ainakin syödä pitsaa, käydä Jyväskylässä jääkiekkoturnauksessa, olla kavereiden kanssa ja katsoa leffoja. Oliver ei halua, että tuleva hiihtoloma loppuisi, vaan jatkuisi ja jatkuisi.

Katariina Piirainen

Opettaja Katarinaa Piirainen kertoo, että hän suuntaa ainakin hiihtolomalla Joensuuhun perheen ja ystävien luokse. Urheilullinen Katariina aikoo rentoutua sekä ulkoilla. Hän toivoo hyviä ja aurinkoisia ulkoilukelejä.

Arttu Saalasti

Toista luokkaa käyvä Arttu Saalasti puolestaan suunnittelee vierailua serkkujen luona. Myös mummoa käydään tervehtimässä. Hän aikoo pelata isän kanssa Xboxilla NHL-peliä. Hän menee myös ulkojäille pelaamaan jääkiekkoa ja ehkä mökille. – Haluaisin myös syödä mäkkäriruokaa ja herkkuja, Arttu suunnittelee.

Fanni Eestilä

Nelosluokkaisella Helmi Kuitusella on liikunnallisia suunnitelmia. – Menen laskettelemaan Tornimäelle ja pulkkamäkeen. Hän aikoo myös nukkua ja viettää aikaa perheen kanssa. – Katson myös puhelinta, syön pikaruokaa tai ravintolaruokaa ja tietenkin herkullista kotiruokaa.

Niko Häkkinen

Fanni Eestilä kuutosluokalta sanoo menevänsä mummolaan ja tapaamaan serkkuja Kuopiossa. – Aion syödä maukasta ruokaa ravintola Isä Camillossa Kuopiossa.

Niko Häkkinen kertoo lepäävänsä ja ajavansa peltoautolla mummon luona.

– Auraan, jos sataa lunta ja vinssaan ja teen muita töitä. Syön myös kotiruokaa, kertoo nelosluokkainen Häkkinen lomasuunnitelmistaan.

Ella Sillanpää

Kakkosluokkalainen Ella Sillanpää sen sijaan matkustaa perheensä kanssa Lappiin. – Kohta jo poistun Mikkelistä Lappiin, tosi mukavaa. Minä aion pelata pleikkarilla Fortniteä, Sillanpää suunnittelee.

Tua Lantta

Koulumme seiskaluokkalainen oppilas Tua Lantta vastaa reippaasti kysymyksiin. – Hiihtolomalla aion mennä ainakin kerran laskettelemaan. Aion myös olla kavereiden kanssa. Jos kelit ovat hyvät, ulkoilen paljon. Myös Justus Mäkilä mielii rinteisiin. Viideluokkalainen aikoo mennä lomalla mummolle ja laskettelemaan Tornimäelle.

Justus Mäkilä

Mummon luona Justus haluaa ulkoilla ja katsoa puhelinta.

Hanne Lahtinen

Rehtori Hanne Lahtinen kertoo suunnittelevansa hiihtämistä ja retkiluistelua. – Olen notskilla perheen kanssa ja aion syödä myös makkaraa. Covid-19 vaikuttaa hiihtolomaan siten, että en ainakaan lähde minnekään matkalle. Puolestaan vahtimestari Hannu Laamasella ei ole kummoisia hiihtolomasuunnitelmia.

Hannu Laamanen

– Aion halkoa polttopuita kotona, hän sanoo.

Vararehtori Anu Kokkonen kertoo suunnittelevansa lomalle nukkumista ja hiihtoa.

Anu Kokkonen

– Aion myös syödä hyvin. Korona saa minut rauhoittumaan paikoilleen. Aion olla perheen kanssa hiihtolomalla.

Jutun kirjoittivat Iina Hämäläinen, Malla Kaatrasalo, Julius Pitkänen, Niko Häkkinen, Aino Neuvonen, Kerttu Koistinen, Santtu Myyryläinen, Senni Pulkkinen, Lucas Jyrälä, Sami Aaltonen, Vilho Eestilä, Eino Lallukka, Lenni Kuitunen, Milo Siikalahti, Eetu Sillanpää, Tuukka Vitikainen, Jonna Inoranta, Helmi Kuitunen, Elli Tuukkanen, Mariam Saleh, Iina Hämäläinen, Helmi Kauppinen Vilho Jääskeläinen, Timi Nevalainen ja Topi Orava.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka