”Jokaisella tilalla on sielu”

Mikkeliläinen sisustusarkkitehti Saila Viinanen pyörittää yhdessä miehensä kanssa Designrempat-nimistä yritystä. Yritys tekee esimerkiksi korjausremontteja ja vuokraa asuntoja majoitukseen Airbnb:n kautta.

Kun tilassa on hyvä henki, mikkeliläinen sisustusarkkitehti Saila Viinanen aistii sen jo ulko-ovella.

–Tila voi olla todella remontin tarpeessa, mutta kun siinä on sitä jotakin, sen aistii, sanoo Viinanen, joka pyörittää yhdessä avopuolisonsa Harri Sopasen kanssa Designrempat Oy -nimistä yritystä Etelä-Savon alueella.

Yrittäjäpariskunta on toiminut rakennusalalla yhdessä reilut 15 vuotta uudis- ja korjausrakentamisen parissa.

DesignRempat Oy:n ydintoimintaa ovat arvonnostoremontit sekä sisustusarkkitehdin suunnittelutyöt.

–On paljon kohteita, jotka eivät houkuttele ostajia – tai joista kukaan ei maksaisi mitään – mutta remontin jälkeen arvo onkin jo ihan toinen.

Yritys toteuttaa remontteja avaimet käteen -periaatteella. Viinanen sanoo, että hyvin suunnitellulla ja vastuullisesti toteutetulla remontilla kohteen arvo voi jopa kaksinkertaistua.

Arvonnostoremonteissa pariskunta tekee yhteistyötä kiinteistövälittäjien kanssa, joilla on hyvä hintatieto alueen markkinoista.

–Suunnittelussa käytämme apuna 3D-mallinnuspalvelua, jonka avulla asiakas pääsee helposti kärryille vaihtoehdoista ja lopputuloksesta.

Lisäksi yritys on laajentamassa toimintaansa sijoitusasuntorintamalle.

–Ostamme alle markkinahintaisia kohteita, remontoimme ne laadukkaasti ja vapautamme uudelleen myyntiin tai vuokramarkkinoille. Olemme myös käynnistelleet Airbnb-toimintaa.

–Uutta ovat myös emännöintipalvelut, joita tarjoamme asiakkaille hosting-palvelupakettina. Paketti sisältää myös kohteen remontti- ja stailauspalvelun, Viinanen kertoo.

Sisustuksen ei tarvitse olla väritön ja lattea ollakseen kokonaisuutena saumaton. Siitä hyvä esimerkki on Designremppojen remontoima ja sisustama kerrostaloyksiö Mikkelin keskustan tuntumassa. Kohde on yksi yrityksen Airbnb-kohteista.

Suunnittelija Viinanen edustaa taituria, jonka tehtävänä on hallita tila kokonaisuudessaan, toiminnallisesta suunnittelusta aina somistukseen asti.

Estetiikasta, tiloista, arkkitehtuurista ja muodoista Viinanen on ollut kiinnostunut käytännössä koko elämänsä.

Sisustusarkkitehdin ammattiin päätymisestä voi ainakin osin kiittää hänen avopuolisoaan, joka on pitkän linjan konkari rakennusalalla.

–Olin vuosia Harrin oppilaana raksalla. Kiinnostus tiloihin ja rakennuksiin kasvoi entisestään. Lopulta päädyin opiskelemaan muotoilijaksi Savonia-ammattikorkeakouluun. Valmistuin vuonna 2016.

Viinanen seuraa aktiivisesti sisustusmaailman tapahtumia, mutta ei itse pidä trendeihin perustuvaa suunnittelua arvossa.

–Koen olevani taiteilija. Haluan tehdä jotain sellaista, mitä muut eivät ole tehneet. Jokaisella tilalla on piilossa oleva kauneus ja sielu. Tavoitteeni on aina tuoda tilan sielu esiin. Siihen ei tarvita maltaita maksavia suurten suunnittelijoiden design-tuotteita.

Viinanen onkin sitä mieltä, että designia on kaikki sellainen, jossa muoto, käyttömukavuus ja kauneus kohtaavat.

–Mielestäni tuote on silloin designia, kun sillä on jokin funktio, se on silmälle miellyttävä ja sitä on miellyttävä käyttää.

Kun jokin asia tilassa toimii tai ei toimi, Viinanen näkee sen heti. Hän haluaa kyseenalaistaa, herättää kysymyksiä ja ratkaista asiakkaan ongelmia.

–On yleistä, että asiakas haluaa jotain sellaista, jonka on nähnyt sisustusohjelmassa, mutta se, mikä tv:ssä näyttää hyvältä, ei välttämättä sovikaan hänen kotiinsa. Silloin ehdotan asian tekemistä toisella tapaa.

Suunnittelussa käytännöllisyys on Viinasen mukaan yhtä tärkeää kuin estetiikka.

–Kokonaisuuden on oltava toimiva. Vasta silloin lopputulos on täydellinen. Koen, että tehtäväni on luoda tiloja, joissa jokaisella toiminnolla on merkityksensä.

Viinanen puhuu työstään palavalla intohimolla. Hän ei tekisikään juuri nyt mitään muuta.

–En kyllä keksi mitään, jota tekisin nyt mieluummin. Onhan suunnittelu minulle intohimo. Kenties vielä joskus elän päiväni taidemaalarina Italian Toscanassa, mutta nyt käytän aikani yrityksen kehittämiseen ja uusiin liikeideoihin.

Millainen olisi unelmakohteesi?

–Vanha ja terve rintamamiestalo. Sellainen kuin meidän kotimme on. Tai upea vanha kartano, korkeat rakennukset kiehtovat minua.

Anni Suomela

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka