Rantakylän päiväkodista tulee ahdas

Elokuussa valmistuva Rantakylän päiväkoti on tarpeeseen nähden liian pieni.

Rantakylään elokuussa valmistuva uusi päiväkoti on tarpeeseen nähden liian pieni. Uuden päiväkodin 129 paikkaa eivät riitä Rantakylän kasvavalle lapsijoukolle.

Rantakylän vanhassa päiväkodissa oli elokuussa 2018 väistötiloihin siirryttäessä 2,5 lapsiryhmää. Parakkielämän aikana on saatu havaita, että lapsia Rantakylässä riittää. Nyt ryhmiä on koossa seitsemän.

Miksi lapsimäärä on noussut näin jyrkästi, siitä ei Rantakylän päiväkodinjohtajalla Pirjo Laakso-Vartiaisella ole tarkkaa kuvaa.

–Jossakin vaiheessa kaupunki jarrutteli omakotien tonttikauppoja Vuolingossa, koska Rantakylän koulussa ja päiväkodissa oli ahdasta. Onko sinne nyt sitten rakennettu, en tarkasti tiedä.

Laakso-Vartiainen sanoo, että kaikki henkilökunnasta vanhempiin odottivat hartaasti Rantakylän lapsien mahtuvan oman alueen uuteen päiväkotiin. Nyt on käynyt selväksi, että lopetettavaksi suunniteltua Torpantien päiväkotia ja Valkosenmäen päiväkotia tarvitaan yhä.

–Hyvä uutinen on, että kaikki nykyisin omalla alueella hoidossa olevat Rantakylän lapset saadaan mahtumaan oman alueen päiväkoteihin. Ikävää on sen sijaan se, ettei Rantakylän lapsia voida kotiuttaa muiden kaupunginosien päiväkodeista.

Ahtaus kertoo Laakso-Vartiaisen mukaan siitä, että Rantakylä on valtavan suosittu asuinalue lapsiperheiden silmin.

–Pitkään on ennustettu tilastojen pohjalta, että lapsimäärät vähenevät Mikkelissä. Rantakylässä se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Tulevan päiväkodin ahtaus havaittiin myös Mikkelin kaupungintalolla. Varhaiskasvatusjohtaja Pirjo Vartiaisen mukaan tilannetta pyrittiin korjaamaan.

– Suunnittelun yhteydessä tilapalveluille viestitettiin, että uuden päiväkodin tilat olisi oltava suuremmat. Tontille ei kuitenkaan mahtunut suurempaa rakennusta.

Tapio Honkamaa

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka