Teatterin puvustaja Tarja Kopperi: Unelmat ovat toteutuneet

Mikkelin Teatterin puvustossa on huikea ja iloinen yhdessä tekemisen meininki. Näin vakuuttavat Tarja Väisänen ja Tarja Kopperi. Tiimin kolmas jäsen Sirja Hyyryläinen komppaa, vaikka ei ehtinyt kuvaukseen mukaan.
Risto Kopperi ilahduttaa Tenorit liemessä -komediassa ainakin piccolona ja oopperalaulajana. Hänen puolisonsa, teatterin puvuston pomo Tarja Kopperi auttaa rooliasujen vaihdossa.

Mikkelin teatterin puvuston esimies, artesaani Tarja Kopperi, 54, on kulkenut puvuston hierarkian portaat ja toiminut kaikissa puvuston työtehtävissä: pukijana, ompelijana, pukuvuokraamon hoitajana, puvustoesimiehenä sekä puvustajana. –Teatteri on kiehtonut minua jo pikkutytöstä lähtien. Ätini vähävaraisena yksinhuoltajana halusi kuitenkin suoda tyttärelleen mahdollisuuden kulttuuriin ja nipisti talousrahoistamme, jotta pystyimme kotikaupungissa Lahdessa käymään teatterissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä.

Hollolan käsi- ja taideteollisuuskoulusta Kopperi valmistui artesaaniksi vuonna 1987, ja hän työskenteli 10 vuotta Lahden kaupunginteatterissa pukijan ja ompelijan ammateissa.

Mikkelin Teatteriin hän pääsi vuonna 2000 kiireapulaiseksi.

–Unelmat ovat käyneet toteen. Olen edelleen onnellinen työssäni.

Mikkelin Teatterin puvusto on Kopperin mielestä erittäin kompakti kokonaisuus.

–Saan työskennellä kahden taitavan ja mielikuvitukseltaan rikkaan ompelijan Tarja Väisäsen ja Sirja Hyyryläisen kanssa.

–Yhdessä kaikki näytelmät rakennetaan. Vuosien myötä yhteistyö on hitsautunut saumattomaksi. Meillä on yhdessä tekemisen meininki. Vakio kiireapummekin istuu joukkoon kuin hansikas.

Kopperi sanoo, että työniloa tulee ruokkia huumorilla. Sitä on porukasta aina löytynyt.

–Rakastamme käyttää vanhaa, joutavaksi käynyttä materiaalia uudelleen. Toisen romu on usein aarteemme. Miten joku voi rakastaa niin helvetist rätei ja lumpui, me puvustossa voimme.

Teatterin puvuston esimiehen työnkuva koostuu monenlaisista tehtävistä.

–Jokaisessa työssäni pyrin etsimään sen jutun johon tartun. Jotkut näytelmät tarjoavat sen jo valmiiksi. On materiaalien hankintaa ja etsimistä, aikataulutusta, työvuorolistojen tekoa, palavereja.

–Teen itse keskimäärin kaksi puvustusta vuodessa. Olen yhdessä ohjaajan ja suunnittelevan työryhmän kanssa luomassa yhteistä visuaalista näyttämökuvaa. Piirrän pukuluonnokset, joiden pohjalta lähdetään rakentamaan asukokonaisuuksia. Osa vaatteista ommellaan alusta saakka ja osa löydetään varastosta tai kaupasta, Kopperi kertoo.

Hän korostaa, että vaatii mielikuvitusta nähdä vaatteet muuttumisleikin jälkeen valmiina roolivaatteina.

–Pyrin itsekin ompelemaan, varsinkin suurissa produktioissa. Yleensä pitäydyn hatuissa ja pienemmissä ompelutehtävissä, jotka on helppo jättää kesken, jos esimiestyöt kutsuvat.

Kopperin omaan työhön poikkeusolot eivät ole sanottavammin vaikuttaneet. Suunnittelutyötä on etänä ehkä hieman enemmän. Muutama tulevaisuudessa siintävä näytelmä ehdittiin suunnitella valmiiksi pukuluonnoksia myöten. Niiden toteutus lähtee heti käyntiin, kun poikkeusolot helpottuvat.

–Jotkut näytelmät tarjoavat sen jo valmiiksi. Tenorit liemessä sijoittui 30-luvun Pariisiin ja oopperamaailmaan, eli miljöö on aika luonnollisesti puvustajan herkku.

–Tenorit liemessä oli toteutuksen osalta isotöinen, joten oli poikkeusolot tai ei, puvustossa singeri lauloi vähintään samalla volyymillä kuin näytelmämme tenorit.

Mielenkiintoista on hänen mukaansa aina se, mihin tulevat näytelmät johdattavat punaisen langan. Siitä löytyvä flow-tunne on mahtava.

Mikkelin Teatterissa vuodesta 1996 näytellyt teatterin moniosaaja, Tarja Kopperin puoliso Risto Kopperi on Tenorit liemessä -esityksessä monessa roolissa

–Ei ole tavatonta, että näytelmässä on useampi rooli. Ratkaisevaa on tyylilaji. Jos tehdään revyytä, draamaa tai kuten tässä tapauksessa farssia, kaikkiin pitää suhtautua eri tavalla.

–Draamassa hahmojen erottelu on tarkempaa jokaista yksityiskohtaa hiotaan, kun taas revyyssä hahmoja vaihdetaan nopeasti ja joskus yliampuen.

–Molemmat tavat ja kaikki siltä väliltä, ovat mielenkiintoisia ja vaikeita, koska jos samaan näytelmään pitää tehdä useita hahmoja, on aika roolin vaihtamiseen rajallista.

Risto Kopperi korostaa, että näyttelijä on näyttelijä sen takia, että hän haluaa esiintyä yleisölle.

–Näytelmiä harjoitellaan kohti ensi-iltaa ja kohtaamista yleisön kanssa.

Tenorit liemessä (A Comedy of Tenors, 2015) on kuuluisan amerikkalaisen näytelmäkirjailijan Ken Ludwigin luomus. Näytelmän on saanut Euroopan kantaesityksensä helmikuussa 2017 Helsingin kaupunginteatterissa.

Mikkelin Teatterissa Tenorit liemessä näytelmä saa Jukka Keinosen ohjaamana sisäisen ensi-iltansa keskiviikkona 24.3. Teatteriyleisölle se esitetään syksyllä 2021.

Antero Heikkinen

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka