Musiikkiopistoon ilman pääsykoetta

12-vuotiaat Ida Palomäki (vas.) ja Matilda Eskelinen näyttivät, miten poikkihuilu ja flyygeli soivat musiikkiopiston konserttisalissa. Rehtori Ilmo Pokkinen ja vararehtori Juho Puikkonen (oik.) sanovat, ettei olemassa ole montakaan sellaista soitinta, jota ei löytyisi opiston valikoimista.

Haku Mikkelin musiikkiopistoon pyörähtää käyntiin huhtikuun alussa. Haku toteutetaan täysin ilman pääsykokeita, kuten viime keväänäkin, jolloin pääsykokeet jätettiin järjestämättä koronan vuoksi.

Perinteisesti opiskelijat on valittu kaksivaiheisella pääsykoemenetelmällä, joka pitää sisällään soitto- tai laulunäytteen sekä haastattelun. Nyt opiskelijat valitaan soittimiin ja lauluun ilmoittautumisjärjestyksessä soitintoive huomioiden. Etusijalla ovat lapset ja nuoret.

Hakumenetelmä on käytössä kaikissa Mikkelin musiikkiopiston toimipisteissä; Mikkelissä, Hirvensalmella, Juvalla, Kangasniemellä ja Mäntyharjussa.

–Vuosi sitten tähän hakumalliin hypättiin nopealla aikataululla. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja hakijamäärä jopa kasvoi edellisvuosiin verrattuna, sanoo Mikkelin musiikkiopiston rehtori Ilmo Pokkinen.

Hän näkee koko musiikkiopistojen pääsykoejärjestelmän olevan isossa murroksessa.

–Monissa opistoissa on siirrytty täysin ilmoittautumismenetelmään, meilläkin tämän kevään osalta. Työstämme täällä vielä sitä omaa, täysin valmista hakumallia. Niin laaja-alaista karsintaa, jota aikaisemmin on ollut, ei kuitenkaan ole enää jatkossa.

Viime vuonna Mikkelin toimipisteen hakijamäärä kipusi yli sataan. Pokkinen ja tammikuussa opiston vararehtorina aloittanut Juho Puikkonen uskovat, että samaan päästään tänäkin keväänä.

He sanovat, että uusi hakumenetelmä madaltaa huomattavasti hakemisen kynnystä.

–Pääsykoe on vanhanaikainen ja monista hakijoista myös pelottava. Pääsykokeita ei ole muihinkaan harrastuksiin – miksi siis olisi musiikkiinkaan?

Ilmoittautumismenetelmä tukee heidän mukaansa täysin vuonna 2018 käyttöön otettua uutta opetussuunnitelmaa. Keskeinen sanoma on, että musiikki kuuluu kaikille.

–Lapset ja nuoret ovat etusijalla, mutta myös aikuiset ovat tervetulleita musiikkiopistoon. Järjestämme uuden opetussuunnitelman mukaisesti opetusta myös erityisoppilaille.

Opiston soitinvalikoima on kattava. Rehtori kuvaileekin opistoa musiikin sekatavarataloksi.

–Harppu, huuliharppu ja fagotti ovat ainoat soittimet, joita meillä ei voi opiskella.

Mikkelin musiikkiopisto on järjestänyt korona-aikana opetusta sekä etänä että lähiopetuksena.

–Olemme onnistuneet etäopetuksessa yllättävän hyvin. Se on vaatinut joustoa sekä opiskelijoilta että opettajilta, mutta pääsääntöisesti palaute on ollut hyvää.

Pokkinen ja Puikkonen näkevät etäopetuksessa sellaisia aineksia, jotka tulisivat toiminaan myös tulevaisuudessa.

–Etäopetus on tullut meille jossain määrin jäädäkseen, mutta siitä neuvotellaan aina oppilaskohtaisesti. Jos joku haluaa esimeriksi, että opetusta järjestetään hybridimallina, se on mahdollista.

Musiikkiopiston toiminta tulee kuitenkin edelleen keskittymään lähiopetukseen.

–Lähiopetuksessa saa luotua paremman yhteyden opiskelijaan. Meillä on myös erittäin hyvät ja toimivat tilat, joita kannattaa ehdottomasti hyödyntää, painottaa Puikkonen.

Mikkelin musiikkiopiston haku on käynnissä 1. huhtikuuta ja 2. toukokuuta välisenä aikana. Haut muskariin ja soitinvalmennukseen käynnistyvät toukokuun alussa.

Anni Suomela

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka