Mikkelin nykyinen valtuusto päätti nelivuotiskautensa maanantaina. Seija Kuikka (kesk) kopautti nuijaa viimeisen kerran valtuuston puheenjohtajana kello 22.42.
Istuntoa oli tuossa vaiheessa takana varttia vaille kuusi tuntia. Viimeinen kokous ei siis tuottanut yllätystä.
Mikkelin kuntapolitiikassa on jotakin pahasti pielessä. Näkyvä oire ovat jopa 10-tuntiset valtuustokokoukset.
Kun yhteistyö ei suju valmisteluvaiheessa, kuluu valtuustosalissa aikaa jonninjoutaviin jaarituksiin.
Lähes jokainen mikkeliläinen valtuutettu ymmärtää tuskallisen hyvin, ettei kaikki suju kuin Strömössä. Ihan jokainen ei ymmärrä tai ei välitä.
Valtuusto antoi kevään itsearvioinnissa itselleen heikoimman arvosanan juuri kokousten venymisestä. Lähes yhtä huonoksi arvioitiin valtuustoryhmien välinen yhteystyö.
Lopputulos on, että Mikkeli kiikkuu kriisin rajoilla. Kaupungin elinvoima on neljän vuoden aika yhä hiipunut.
Asukasluku ja työpaikkojen määrä ovat laskeneet. Velka on kasvanut ja kaupungin talous kuralla.
Valtuutetut ovat itsearvioinnissa kohtalaisen armollisia itseään kohtaan. He kokevat, että nelivuotiskausi on kokonaisuudessaan onnistunut kohtuullisesti. Jos tämä oli kohtalainen tulos, kaupunkilaiset tuskin haluavat tietää, millainen olisi huono.
Tottahan on viime vuosiin mahtuu ihan oikeitakin saavutuksia. On rakennettu päiväkoteja ja koulut Anttolaan ja Rantakylään. On tullut Muisti, Saimaa Stadiumi ja jalkapallohalli. On rakennettu viitostietä, vedenpuhdistamoa ja keskussairaalaa.
Mikkelin kehittämisalustat Memory Campus, Ecosairila ja Kalevankangas ovat yhdessä matkailun kanssa lupauksia paremmasta tulevaisuudesta. Niihin on nyt uskallettava luottaa.
Onnistumisen mahdollisuuteen on uskottava. Se vaatii vähemmän tyhjiä puheita ja aloitteita ja paljon enemmän yhteistyötä.
Itsearvioinnissa valtuutetut kiittivät yhteistyötä median kanssa. Minäkin haluan kiittää päättäjiä ja virkamiehiä kuluneesta neljästä vuodesta.
Käykäähän hyvät mikkeliläiset äänestämässä kuntavaaleissa sunnuntaina. Mikkeli tarvitsee muutoksen.