Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puoluepampuilla oli totuuden hetki eilen tiistaina, kun oli aika jättää kuntavaalien ehdokaslistat. Nyrkkisääntö kuuluu: mitä enemmän ehdokkaita, sitä paremmat saumat puolueella on menestyä vaaleissa.

Mikkelissä täyteen eli 76 nimen listaan ei yltänyt yksikään puolue. Kaikkialta on kuulunut viestiä, että ehdokkaita on ollut entistä vaikeampaa löytää.

Silti yllättävän moni puolue pystyi Mikkelissä kasvattamaan ehdokasjoukkoaan vuoden 2017 kuntavaaleista. Suhteellisesti parhaiten ehdokashankinnassa pärjäsivät perussuomalaiset ja kristilliset, joiden kummankin ehdokasmäärä lähes tuplaantui edellisvaaleihin verrattuna.

Suurimmat ehdokasmäärät saivat puserrettua keskusta ja Sdp, joilla molemmilla on Mikkelissä listoillaan 65 nimeä.

Demareitten lista kutistui viime vaaleista yhdeksällä nimellä. Viimeisenä ehdokkaan joukkoon liittyi Kari Avikainen.

Keskusta puolestaan onnistui kasvattamaan ehdokaslistaansa edellisvaaleista kuudella nimellä. Viime hetken tulijoita olivat kokenut Hannu Hulkkonen ja Alic Mirialem.

Kokoomus kokosi 54 ehdokasta, mikä on kuusi enemmän kuin edellisvaaleissa. Mukaan päätti sittenkin lähteä myös politiikan konkari Olli Miettinen. Aivan viime hetken loikan keskustasta kokoomukseen teki Risto Pöntinen.

Uusia nimiä ovat muun muassa Antti Rantaniva ja Suvi Kähkönen-Valtola, joka on kokoomuksen riveissä Valtolan suvun kolmas ehdokas miehensä Oskarin ja anoppinsa Pirkon ohella.

Kovimman nousun ehdokasmäärässä teki perussuomalaiset. Määrä lähes tuplaantui edellisvaaleista 43 ehdokkaaseen. Viimeinen hyväksytty ehdokas oli politiikan konkari Markku Tarvainen.

Vihreille ehdokasasettelussa tuli hienoista takapakkia. Ehdokasmäärä on 25, mikä on kaksi edellisvaaleja vähemmän.

Kristillisdemokraatit sen sijaan pärjäsivät hyvin. Ehdokkaita on 22, mikä on kahdeksan enemmän kuin edelliskerralla.

Uusina niminä ovat mukaan tulleet Heimo Huttunen, Jarkko Häkkinen, Merja Hämäläinen, Mahol Juk, Anna-Leea Korhonen, Terttu Syrjäläinen ja Anneli Mäkinen-Vahlman.

Lisäksi muutamia ehdokkaita asettavat Mikkelissä Liike Nyt ja vasemmistoliitto.

Viimeinen vappu Mikkelissä. Lyseosta 1960 ylioppilaaksi kirjoittanut otavalainen päätoimittaja Ari Valjakka vietti viikonvaiheessa viimeisen vapun Kalevankankaan torpalla. Suvun hallinnassa lähes sata vuotta ollut tila hakee uutta omistajaa.

Vuosikymmenten aikana tilan reunalla kulkeva Sirkkapuro on nähnyt sotien aikana myös Mannerheimin ratsastavan seurueineen torpan mailla. Käthy-ratsun juottamisen aikana isoisä Wihtori Waljakka kertoi Marskille ”hauskoja savolaisjuttuja.”

Aiemmin vuoden 1900 kesällä Mikkelin Suomen kuudennen tarkk’ampuja pataljoonan ampumarata kulki torpan yli. Nykyisen Raviradan alkupään kioskin kohdalta ammutut luodit lensivät kilometrien matkalla torpan yli.

Vuodelle 1900 tehdyn sopimuksen mukaan kuudes Mikkelin pataljoonan everstiluutnantti Lindén sitoutui korvaamaan tilallinen Gusta Paakkarille 3 markkaa päivässä siitä vahingosta, ”joka voi sattua minulle jos joku eläin tulee vahingoitetuksi ulkopuolella sitä alaa, missä kuulat tavallisesti lentävät.”

Sopimus ei tiettävästi enää ole voimassa.