Kolumni: Ajatuksia yksinäisyydestä

Anni Suomela

Yksinäisyys ympärillä joskus ottaa hahmon ihmisen, lauloi Juice Leskinen kappaleessaan Kaksoiselämää. Tuo kappale on pysytellyt viimeisen parin viikon ajan sinnikkäästi korvamatolistani ykkössijalla. Se on myös saanut mielessäni avain uuden merkityksen.

Yksinäisyys on nyt lohduttomampi ja ajankohtaisempi asia kuin ehkä koskaan ennen, sillä rajoitukset ovat leikanneet sosiaaliset kontaktit olemattomiin monelta meistä. Korona on varmasti saanut tuon synkän tunteen hiipimään sellaisiinkin, jotka eivät ole aiemmin sitä kokeneet. Heille tämä aika on näyttänyt palasen siitä maailmasta, jossa toiset elävät päivästä toiseen.

Monet ovat joutuneet jättämään arjestaan pois ne pienetkin sosiaaliset hetket, jotka aiemmin toivat valonpilkahduksia päivään. Ja sitten on heitä, joiden puhelinkaan ei pirahda päiväkausiin.

Yksinäisyys koettelee ihmisiä ikää katsomatta. Se ei ole vain vanhusten ongelma.

Erityisen vaikeaksi ongelmaksi yksinäisyyden tekee se, että sitä on hankala huomata.

Olen nähnyt läheltä, miten pitkään jatkunut yksinäisyys syö ihmistä. Olen myös ollut se, joka pahoittelee kiireitään, kun ei vaan ole ehtinyt soittaa. Itse huomasin erään läheiseni todellisen yksinäisyyden aivan liian myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Sittemmin olen soittanut useammin ja pitänyt parhaani mukaan huolta siitä, että läheiselläni olisi joku rinnallakulkija.

Ennen kaikkea yksinäisten vuoksi on mielestäni tärkeää, että korona saataisiin kukistettua rokotteen avulla nopeasti. Jotta he pääsivät mahdollisimman pian nauttimaan niistä pienistä sosiaalisista iloista, jotka nyt ovat loistaneet poissaolollaan.

Siihen saakka on vain jaksettava ja muistettava, että vastuu yksinäisistä kuuluu meille kaikille.

Kannustan jokaista miettimään, onko lähelläsi ihminen, joka saattaisi kokea yksinäisyyttä. Läheisistä huolehtiminen on tärkeää aina, mutta erityisen tärkeää se on nyt.

Kommentoi